Energiayhtiö Vakka-Suomen Voima varoittaa huijareista, jotka ovat kiertäneet tarjoamassa sähkötarkastuksia yhtiön nimissä.
Yhtiön tietojen mukaan huijarit ovat kartoittaneet kiinteistöjen sähkösaneeraustarpeita.
VSV:n verkkojohtaja Juho Jussila kertoo Ylelle, että huijareita on esiintynyt ainakin Uudenkaupungin alueella.
Jussila muistuttaa, että tällaisissa tilanteissa ostajan kannattaa aina tarkistaa kauppaavan tahon taustatiedot.
– Kannattaa taustat kysyä ja tarkastella, onko kauppaaja asiantuntevan oloinen. Myös henkilökortit on hyvä katsoa ja yrityksen taustatiedot, neuvoo Jussila.
Sähkötarkastuksia ei tehdä ilmoittamatta
Verkkojohtaja Juho Jussila korostaa, ettei Vakka-Suomen Voima tai heidän kumppaninsa Vertek tee sähkötarkastuksia ilmoittamatta etukäteen.
VSV:n tietoon ei ole tullut, kuinka paljon huijausyrityksiä on ollut. Verkkojohtajan mukaan kyse on ollut yksittäistapauksista, joita ilmenee aika ajoin.
– Siinä on ollut tarkoituksena myydä hieman väkisinkin asiakkaille tarkastuksia. Kaikkia tapauksia ei meillekään tietoon tule, sanoo Jussila.