Lapin hyvinvointialueen pohjoissaamenkieliset verkkosivut on otettu käyttöön

Hyvinvointialueen nettisivut palvelevat pian myös inarin- ja koltansaameksi.

Puhelin, jossa auki Lapin hyvinvointialueen pohjoissaamenkieliset verkkosivut.
Pohjoissaamenkielisessä versiossa on muun muassa tietoa Laphan sosiaali- ja terveyspalveluista. Kuva: Emilia Saukkonen / Yle
  • Emilia Saukkonen

Lapin hyvinvointialueen pohjoissaamenkieliset verkkosivut on otettu käyttöön tänään maanantaina. Laphan mukaan saamenkielisille verkkosivuille on ollut pitkään tarvetta ja kysyntää.

– Verkkosivut ovat monelle ensimmäinen kosketus Lapin hyvinvointialueen kanssa asiointiin, kun palveluista etsitään tietoa ennen niihin hakeutumista. On tärkeää, että voimme tarjota alusta asti tietoa palveluista saameksi, kertoo saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen kehittämispäällikkö Tuuli Miettunen Laphan tiedotteessa.

Hyvinvointialue julkaisee myöhemmin verkkosivuistaan myös inarin- ja koltansaamenkieliset versiot. Pohjoissaamenkielinen sivusto täydentyy edelleen.

Lapin hyvinvointialueella järjestetään palveluja neljällä kielellä: suomeksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi. Käännös- ja tulkkaustyö pyritään järjestämään hyvinvointialueen omana toimintana. Saameksi käännetään esimerkiksi erilaisia ohjeistuksia, asiakasasiakirjoja ja päivittäistä viestintää.