”Olisi tietänyt huonoa, jos venäläinen partio olisi saanut heidät kiikkiin” – rajan luvatta ylittäneet koululaiset selvisivät huomautuksella

Koululaiset päätyivät retkipäivänä rajavyöhykkeelle syyskuussa. Tutkinnanjohtaja varoitti vakavista seurauksista.

Hiitolanjoen varrelle Ritakosken ja Lahnasenkosken reunalla kulkee esteetön kulkureitti.
Suurin osa Hiitolanjoesta on Venäjällä. Suomen puolella Kangaskosken alueella kulkee luontopolkuja. Kuva: Sirkka Haverinen / Yle
  • Sami Ikonen

Syyskuussa ryhmä savonlinnalaisia yhdeksäsluokkalaisia kävi kouluretken yhteydessä luvatta Suomen ja Venäjän väliselle rajavyöhykkeellä Rautjärven Simpeleen alueella Hiitolanjoella.

Rajavartiosto epäili, että muista koulutovereista irtautuneen ryhmän kymmenestä lapsesta viisi oli ylittänyt rajan ja tullut takaisin. Asiasta aloitettiin esitutkinta.

Rajan luvatta ylittäneet yhdeksäsluokkalaiset selvisivät teostaan huomautuksella. Valtionrajan luvattomasta ylittämisestä voi seurata sakkoja tai vakavassa tapauksessa enintään vuoden vankeus.

– Syyttäjän kanssa päädyttiin ratkaisuun, että kyse oli paljolti lasten ajattelemattomuudesta eikä tahallisuudesta, sanoo tutkinnanjohtaja, luutnantti Matti Rantanen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

Koululaisille oli kuulustelujen aikana kerrottu, että rajaseikkailulla olisi voinut olla vakavampiakin seurauksia. Suomalaispartio teki lapsille palveluksen.

– Se olisi tietänyt huonoa, jos venäläinen partio olisi saanut heidät kiikkiin ennen meitä. Se olisi voinut olla pidempi reissu Venäjälle, Rantanen sanoo.

Kartta näyttää Kangaskosken sijainnin kartalla.
Savonlinnalaiset koululaiset retkeilivät Hiitolanjoen Kangaskoskella syyskuun alussa. Kuva: Niko Mannonen / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Rantanen epäilee, että lasten saaminen takaisin Venäjältä olisi voinut kestää byrokratian takia jopa viikkoja. Hän tietää tapauksia, joissa aikuisen saaminen takaisin Suomen puolelle on kestänyt kuukausia. Joskus rajanylittäjän kohtalo voi jäädä kokonaan arvoitukseksi.

– Lapsia ei enää naurattanutkaan tämä asia, Rantanen kuvailee kuulustelujen tunnelmaa.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto ilmoitti lasten rajanylityksestä protokollan mukaisesti Viipurin rajavartiostolle. Venäläisillä ei ollut kiinnostusta keskustella lasten kanssa.

Savonlinnalaiskoulun rehtori ei halunnut kommentoida tapausta enempää. Syyskuussa hän kertoi retken Kangaskoskelle liittyneen biologian opetukseen.

Luvattomia visiittejä rajalle

Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeelle eksyy vuosittain kutsumattomia vieraita. Viime talven tavallista suuremman turvapaikanhakijoiden määrän jälkeen vuosi on sujunut normaalisti.

Rantanen kertoo, että ajoittain rajalle eksyy esimerkiksi turisteja napsimaan valokuvia rajatolpista.

– Monesti on tapahtunut kesällä, että keskieurooppalainen turisti on käynyt Venäjän puolella kuvaamassa. Siitä saa muistoksi päiväsakkoja.

Vankeusrangaistukseen johtaneet rajarikkomukset ovat erittäin harvinaisia.