Parikymmentä vuotta hiljaiseloa pitänyt Ultra Bra kapuaa festivaalilavoille ensi kesänä.
Yhtye esiintyy Pori Jazzeilla, Ruisrockissa ja Qstockissa.
Vuonna 1994 perustettu kokoonpano ehti julkaista viisi albumia ja lopetti varsinaisen toimintansa uransa huipulla vuonna 2001. Yli kahdenkymmenen vuoden tauon on katkaissut vain esiintyminen Pekka Haaviston tukikonsertissa 2012 sekä vuonna 2017 järjestetyt festivaalikonsertit ja kolme loppuunmyytyä areenakonserttia.
Pitkä tauko
Pori Jazz -festivaalin konsertti on osa Ultra Bran uutta tulemista, johon kuuluu myös muun muassa kaksi olympiastadionilla elokuussa järjestettävää keikkaa.
Yhtye uskoo, että heidän paluulleen on kysyntää. Ikivihreät klassikkokappaleet kuten Sinä lähdit pois, Minä suojelen sinua kaikelta ja Savanni nukahtaa soivat edelleen radioissa, ja niitä lauletaan karaokessa.
– Olen tajunnut, kuinka merkityksellisiä ne kappaleet ovat ihmisille. Ne synnyttävät vuosienkin päästä iloa, Terhi Kokkonen kommentoi aiemmin Ylelle.