Poliisi aloitti esitutkinnan pitopalveluyrittäjän pääsyn kieltämisestä hautajaisten muistotilaisuuden pitopaikaksi Haapajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla varattuun juhlatilaan. Pitopalveluyrittäjä olisi halunnut antaa asian olla, mutta syrjintä on virallisen syytteen alainen rikos.
Pitopalveluyrittäjä Johan Engström, poliisi on ilmoittanut aloittavansa esitutkinnan siitä, että toinen yrittäjä esti vuokralle antamiensa tilojen käyttämisen muistotilaisuuden pitämiseen sinun seksuaalisen suuntautumisesi vuoksi. Mitä ajattelet tästä asiasta?
– En olisi itse halunnut tehdä asiasta rikosilmoitusta, vaikka ilmaista asianajoapuakin oli tarjolla. Tänään tuli tieto, että poliisi ottaa asian oma-aloitteisesti esitutkintaan.
Audiolla Johan Engström kertoo, ettei syrjivä kohtelu ole Haapajärvelläkään tavallista.
Jos oikeuslaitos poliisitutkinnan seurauksena toteaa, että kyse on syrjinnästä, niin sinulta pääsyn estänyt yrittäjä on siitä rikoslain mukaan tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Se voidaan toki määrätä suoritettavaksi ehdollisena vankeutena. Mitä sinä ajattelet tästä?
– Eiköhän hän aikamoisen opetuksen tämän tiimoilta ole jo saanut. Hänet on monessa instanssissa laitettu niin sanotusti kävelemään, ja ovia on häneltä sulkeutunut. Asia etenee nyt sitä kautta ja oikeuslaitos pohtii, miten vakava asia on kyseessä ja minkä minkälainen seuraamus siitä tulee.
Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu voi ottaa asian käsiteltäväksi oma-aloitteisesti ilman, että kukaan tekee asiasta ilmoitusta. Sitä siellä nyt harkitaan. Jos yhdenvertaisuusvaltuutettu päättää tutkia jutun ja päätyy siihen, että kyse on syrjinnästä, syntyy hyvitysvelvollisuus.
Tällöin sinulta pääsyn juhlatiloihin kieltänyt yrittäjä voi joutua maksamaan jopa kymmenien tuhansien eurojen hyvityksen. Mitä tästä ajattelet?
– En halua kuulostaa ahneelle, mutta silloinhan asia tietenkin menee näin.
Haapajärvi ei ole kovin suuri kaupunki, mutta ei ihan pienikään: Asukasluku on 6 500. Tunnetteko te tämän toisen yrittäjän kanssa entuudestaan?
– Ei. En ole koskaan nähnyt, enkä itse asiassa koskaan kuullutkaan hänestä aikaisemmin. Meidän ensitapaaminen tapahtui puhelimitse silloin, kun paikkaa varattiin.
Olet kertonut, että pääsysi juhlatiloihin estänyt yrittäjä on saanut tappouhkauksia ja että sekään ei tunnu sinusta oikein hyvältä. Minkälaista palautetta itse olet saanut?
– Puhelimeen on tullut sosiaalisen median kautta kymmeniä viestejä. Mukaan mahtuu muutama ilkeämielisempi viesti, mutta pääosin olen saanut positiivisia, tsemppaavia viestejä.
Lisää aiheesta: