Seinäjoella on jo toinen suuri käsityötapahtuma kuukauden sisään

Toista kertaa järjestettävät Taito-käsityömessupäivät keräsivät viime vuonna kävijöitä yli odotusten.

Seinäjoen käsityömessuilla oli noin 220 näytteilleasettajaa. Lankamyyjiä oli ennätysmäärä.
Lokakuun alussa järjesteyillä Seinäjoen käsityömessuilla oli ennätysmäärin lankamyyjiä. Kuva: Päivi Rautanen
  • Tuomo Mäenpää

Seinäjoella järjestetään nyt jo toinen suuri käsityötapahtuma lokakuussa, kun Taito-käsityömessupäivät valtaavat Ideaparkin keskusaukion perjantaista sunnuntaihin.

Lokakuun alussa Seinäjoki areena täyttyi harrastajista käsityömessujen merkeissä.

Maksuton Taito-käsityömessupäivät järjestetään nyt toista kertaa. Viime vuonna tapahtuma keräsi kävijöitä yli odotusten.

Taito Etelä-Pohjanmaan tavoitteena on esitellä syksyn käsityötrendejä sekä edistää käsityötä kulttuurina ja elinkeinona.

Tapahtumassa on muun muassa erilaisia työpajoja lapsille ja aikuisille sekä muuta käsityöaiheista ohjelmaa.

Järjestäjien mukaan esille pääsevät paikalliset suuret ja pienetkin käsityöyrittäjät.

Vuonna 1907 perustettu Taito Etelä-Pohjanmaa järjestää käsityön kursseja, pajoja ja taiteen perusopetusta Alavudella, Isossakyrössä, Kauhajoella, Seinäjoella ja Vaasassa.