Pohjoisessa turistit koetaan liikenteen turvallisuusongelmana. Asia selviää Liikenneturvan viime vuonna tekemästä kyselystä.
Sen mukaan lähes kolme viidestä Lapissa asuvasta pitää matkailijoiden liikennekäyttäytymistä turvallisuusongelmana. Etenkin turistien ajotaidot pohjoisissa olosuhteissa jättävät parantamisen varaa.
– Näyttää melkein siltä, että mitä suuremmasta kaupungista turisti tänne saapuu, sitä vähemmän hän osaa huomioida liikenneturvallisuutta, Liikenneturvan Rovaniemen yhteyspäällikkö Petri Niska arvelee.
Vilkkaaseen suurkaupunkiin nähden liikenne Lapissa on rauhallista ja hiljaista. Niskan mukaan tämä voi johtaa siihen, että turistit esimerkiksi kävelevät keskellä tietä tai pahimmillaan laskevat pulkkamäkeä katualueella.
Niska muistuttaa, että jää, lumi ja pimeys ovat suomalaisille tuttuja talvisia asioita, mutta ulkomaalaiselle kuljettajalle vierasta voi olla jopa valojen oikeaoppinen käyttö.
Revontulista, lumesta ja poroista ihastuneet turistit saattavat myös pysähtyä kuvaamaan näkymiä, olivat he sitten liikkeellä autolla tai jalkaisin. Googlen karttapalvelun kanssa suunnistavat matkailijat päätyvät myös Petri Niskan mukaan ajamaan kelkkareiteille ja kävelykaduille.
Rovaniemellä Joulupukin pajakylän alue on onnettomuusherkkää seutua. Myös läheisessä lentokentän risteyksessä on paljon turistiliikennettä ja onnettomuuksia. Risteykseen tuli liikennevalot lokakuun alkupuolella.
Tietoa hotellilta lähtien
Liikenneturvassa toivotaan, että matkailuala auttaisi välittämään ulkomaanmatkailijoille tietoa paikallisesta turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Rovaniemen yhteyspäällikkö Petri Niska kertoo, että esimerkiksi autovuokraamoissa on jo englanninkielisiä Liikenneturvan tiedotteita asiasta.
– Myös hotellien auloihin, televisioihin ja huonekansioihin on tarkoitus saada tietoa liikenneturvallisuudesta, Niska lisää.
Liikenneturva on laatinut matkailutoimijoiden, vuokraamoiden ja kuntien käyttöön englanninkielistä materiaalia, jota voi käyttää vapaasti. Materiaalia on tehty myös somekanavilla jaettavaksi.