Dalia Stasevska.
Dalia Stasevska muistuttaa, että ihminen tarvitsee haasteita kehittyäkseen. Kuva: Anni Viljanen / Yle
Kulttuuri

Lasikaton rikkoja

Kapellimestari Dalia Stasevska on unelmatyössään ja kiertää ympäri maailmaa johtamassa huippuorkestereita. Parasta elämässä on kuitenkin oma lapsi.

Teksti:Mia Gertsch
Kuvat:Anni Viljanen

Kapellimestari Dalia Stasevska, 39, lämmittelee käsiään kahvikupin ympärillä ja manailee sitkeää flunssaa, joka on jatkunut jo kuukausitolkulla. Vastikään Suomi-palkinnon saanut freelance-taiteilija ei kuitenkaan voi antaa yhden pikku flunssan sekoittaa aikataulujaan; haastattelua edeltäneellä viikolla Stasevska johti Sinfonia Lahtea Sibeliustalossa, seuraavalla viikolla hän singahtaa Pariisiin. Matkapäiviä kertyy vuodessa parisataa.

– Asuntolaina on hyvä kannustin työnteolle, hän naurahtaa.

Kiireestä ja vuotavasta nenästä huolimatta Stasevska sanoo olevansa unelmatyössään.

Unelma-ammatti löytyi ja viulun soittaminen jäi kakkossijalle, kun hän näki ensimmäisen kerran parikymppisenä naisen johtamassa sinfoniaorkesteria. Tämä nainen oli Eva Ollikainen.

– Eva on inspiroinut minua ja hän myös neuvoi minua kapellimestariopintojeni alkutaipaleella. Hän oli hyvin merkittävä roolimalli minulle todella pitkään, Stasevska kehuu kollegaansa.

Toinen merkittävä esikuva on ollut Susanna Mälkki, jota Stasevska kertoo ihailevansa ”suunnattomasti”.

Ollikaisen innoittamana Stasevska tarttui tahtipuikkoon, eikä pystynyt enää päästämään siitä irti. Oli selvää, että hän halusi ehdottomasti johtaa orkesteria.

– Panttasin pari kertaa viuluni Helsingin Pantissa ja otin opintolainaa rahoittaakseni kapellimestarikursseja, jotka maksavat monta tuhatta euroa. Tämä varmaan kertoo siitä hurmoksesta, missä silloin olin, ja olen edelleen. Minä rakastan ammattiani!

Kaikki tarvitsevat haasteita

Vielä 15 vuotta sitten nainen kapellimestarina ei saanut samanlaista näkyvyyttä kuin miespuoliset kollegansa, ja esimerkiksi Amerikan tai Euroopan kymmenen parhaan huippuorkesterin johdossa ei ole tänä päivänäkään yhtään naista, Stasevska muistuttaa.

– Naispuoliset huippukapellimestarit kelpaavat kyllä päävierailijoiksi, mutta eivät vielä ylikapellimestareiksi.

Naisten pitää vielä todistella varsinkin uransa alussa osaamistaan kahta kovemmin ja nuorten naiskapellimestarien urakehitys on paljon hitaampaa verrattuna miespuolisiin kollegoihin, Stasevska sanoo. Tämä ei kuitenkaan ole häntä lannistanut, päinvastoin.

Lähikuva Dalia Stasevskasta.

– Kun on intohimo tehdä jotain, ei ajattele tuollaisia asioita. Häiriötekijöillä ei saa olla vaikutusta omaan tekemiseen. Meillä kaikilla on ovat kivemme, jotka täytyy ylittää, ja se on tervettä ja kasvattavaa. Me tarvitsemme haasteita, jotta voisimme kehittyä.

Lahjakkuus onkin Stasevskan mielestä yliarvostettua. Hän uskoo, että kaikkein eniten merkitystä on raa’alla työllä: kuinka paljon on valmis panostamaan saavuttaakseen haluamansa asiat.

Hän myös toteaa, että tasa-arvon suhteen mennään koko ajan eteenpäin. Silti hän muistuttaa, että sen puolesta on koko ajan tehtävä töitä.

– Mitä enemmän naiset näkevät, että me pystymme luomaan uraa kapellimestareina, sitä enemmän he rohkaistuvat hakemaan tälle alalle. Sitä kautta tämä ala muuttuu ja tulee enemmän materiaalia, mistä niitä huippukapellimestareita voi syntyä.

Stasevska kiitteleekin aiempien sukupolvien naiskapellimestareita siitä, että hän itse saa olla orkesterin johtajana oma itsensä, eikä hänen tarvitse ottaa mallia siitä, miten miehet ovat asioita tehneet 200 viime vuoden ajan.

– Meidän pitää lavalla heijastaa myös sitä yhteiskuntaa, jossa nyt elämme. Ketkä näkyvät ja esiintyvät lavalla? Se on tärkeää.

Lapsi teki elämästä parempaa

Stasevska työskentelee enimmäkseen ulkomailla ja matkustaa lähes joka viikonloppu. Reilu vuosi sitten kiireisen kapellimestarin elämään tuli aivan uudenlaista sisältöä, kun hän sai ensimmäisen lapsensa, Auroran.

– Jännitin ihan hirveästi lapsen saamista. Mietin pitkään, voinko hankkia lasta, kun teen tällaista uraa.

Huolet ja pelot osoittautuivat turhiksi, sillä Stasevskan mukaan lapsen syntymisen jälkeen elämästä on tullut vain parempaa. Töitäkin hän sanoo tekevänsä tehokkaammin ja olevansa ylipäätään parempi muusikko kuin koskaan aiemmin.

Dalia Stasevska sivuprofiilista.
Dalia Stasevska nauttii matkustamisesta tyttärensä kanssa. Kuva: Anni Viljanen / Yle

Stasevskalle oli itsestään selvää, että lapsi lähtee hänen mukaansa työmatkoille, ja ensimmäisen kerran Aurora oli äitinsä kanssa maailmalla jo neljän viikon ikäisenä.

– Matkustaminenkin on mukavampaa, kun on hauskaa seuraa!

Lapsen ansiosta huippukapellimestari joutuu keskittymään välillä ihan muihin asioihin kuin työhön.

– Guuglettelen aina, mitä kaikkea kivaa lapsen kanssa voi tehdä työmatkoilla, mistä löytyy kiva leikkikenttä, uimahalli tai museo.

Stasevska ei koekaan joutuneensa luopumaan mistään äidiksi tultuaan. Aurora kulkee mukana juhlissa ja ravintoloissa ja nauttii itsekin, kun saa olla ihmisten parissa – Stasevskan mukaan lapsella on ollut useita kymmeniä hoitajia, joiden kaikkien kanssa tämä on viihtynyt.

– Oli tosi iso yllätys, kuinka hauskaa ja ihanaa lapsen kanssa on.

Freelance-taiteilijan arki ei myöskään ole niin boheemia, kuin voisi kuvitella. Kun Stasevskalla on konserteista vapaa viikko, elämä sujuu tiettyjen rutiinien mukaan.

Aamu alkaa herätyksellä puoli kahdeksalta, sitten ovat vuorossa aamutoimet ja Auroran vieminen päiväkotiin, minkä jälkeen Stasevska menee työhuoneelleen.

Puoli neljältä hän hakee Auroran, ja sen jälkeen ovat vuorossa iltapuuhat hänen kanssaan. Puoli yhdeksältä on Auroran nukkumaanmenoaika, minkä jälkeen ehtii vielä tehdä muutaman tunnin tietokonetöitä tai viettää aikaa puoliso Lauri Porran kanssa. Haastattelupäivänä Aurora sai olla illan sukulaistytön hoivissa, jotta vanhemmat pääsivät yhdessä konserttiin.

– Ihan tavallista arkielämää, kapellimestari hymyilee.

Lähikuva kahvikupista.
Äidinkin on terveellistä ottaa aikaa itselleen, muistuttaa Dalia Stasevska. Kuva: Anni Viljanen / Yle

Stasevska ei enää imetä lastaan, joten Aurora on myös alkanut jäämään isänsä kanssa kotiin, kun äiti on maailmalla.

– Heillä on ihan mahtava yhteys! Stasevska sanoo ja nauraa.

Stasevskan puoliso Lauri Porra on myös freelance-muusikko, ja kahden freelancerin yhteinen arki on kalentereiden yhteen sovittamista.

– Tällä viikolla Lauri säveltää tiiviisti ja minä hoidan enemmän Auroraa. Ensi viikolla Aurora jää isänsä kanssa kotiin, kun olen itse Pariisissa.

Kaikki kulttuuri on tärkeää

Stasevska on klassisen musiikin ammattilainen, mutta musiikin suhteen hän sanoo olevansa varsin kaikkiruokainen. Aviomies Lauri Porra on hevimuusikko ja soittanut mm. Stratovariuksessa.

– On ihanaa, että minulla on puoliso, joka on laajentanut musiikkituntemustani entisestään.

Stasevska ei uskokaan, että voisi edes olla muusikko, ellei ymmärtäisi, mitä muut ihmiset lapsista aikuisiin kuuntelevat. Hänen mukaansa orkesterin johtamiselle kaikenlainen kulttuurin tunteminen on vain eduksi. Hän saattaa esimerkiksi ohjeistaa johtamaansa orkesteria vertaamalla sen toimintaa urheiluun, jotta oikea tunne soittoon löytyisi.

– Voin sanoa esimerkiksi, että tämä nousu on kuin Usain Bolt satasella.

Stasevska muistuttaa, että huippuorkesterien huippumuusikot osaavat kyllä soittaa teknisesti niin hyvin, ettei heitä tarvitse siihen opastaa. Mutta kun hän haluaa tehdä muusikoille selväksi, miksi hän haluaa orkesterin soittavan jollakin tietyllä tavalla ja millaisia tuntemuksia hän haluaa kuulijoille välittää, vertauskuvat tai mielikuvat liikkeistä tai väreistä voivat helpottaa sanoman perille menemistä.

– Ja useimmiten soittajat ymmärtävät, mitä ajan takaa. Välillä huumorin kautta saa tuloksia, välillä ei. Ei se niin vakavaa ole.

Sinfonia Lahden kapellimestari Dalia Stasevska johtaa orkesteria Lahden Sibeliustalossa.
Dalia Stasevska kiertää maailmalla johtamassa eri orkestereita. Hän toimii myös Sinfonia Lahden ylikapellimestarina. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Musiikki auttaa käsittelemään sotatraumoja

Dalia Stasevska saa tehdä rakastamaansa työtä, mutta on hänellä vielä unelmiakin. Kiovassa syntyneellä Stasevskalla ne liittyvät Ukrainaan.

– Olen omalta osaltani tekemässä ukrainalaista kulttuuria ja musiikkia tunnetuksi. Sitä on tuhottu ja systemaattisesti kielletty vuosisatoja, ja mielestäni ukrainalaiset ansaitsevat tulla kuulluksi.

Stasevska levyttää ukrainalaista klassista musiikkia ja ottaa sitä yhä enemmän mukaan ohjelmistoonsa. Lisäksi toiveissa on perustaa Ukrainaan festivaali, jonka avulla voisi kehittää ukrainalaista orkesterikulttuuria ja kasvattaa nuorta muusikkosukupolvea.

– Kun sota joskus loppuu – toivottavasti Ukrainan voittoon – uskon, että kulttuuri ja musiikki ovat isossa roolissa sotatraumojen parantumisessa.

Dalia Stasevskan mielestä Ukrainaa pitäisi auttaa enemmän.

Dalia Stasevska palkittiin kulttuurin Suomi-palkinnolla 20.11.2024. Palkinnot jaettiin Ylen suorassa lähetyksessä, jonka voit katsoa Yle Areenasta: