Kennelliitto palkitsee jälleen ihmisen pelastaneita koiria Sankarikoira-arvonimellä. Tänä vuonna arvon saa 17 koiraa.
Arvonimellä palkitaan tänä vuonna yksi koira Etelä-Savosta: kaksivuotias havannankoira Alvin, joka asuu Mikkelissä.
Alvin oli viettämässä mökkilomaa perheensä kanssa, kun mökkiseurueen jäsen päätti lähteä yksinään uimaan. Alvin tarkkaili tilannetta kauempaa.
Yhtäkkiä Alvin alkoi haukkua. Mökin sisällä ollut toinen koira yhtyi haukuntaan, mikä viimeistään herätti muiden huomion. Selvisi, että uimaan lähtenyt henkilö oli kaatunut rannassa veteen kasvot veteen päin eikä ollut päässyt omin avuin ylös.
Alvinin reagoinnin ansiosta tilanne päättyi hyvin ja apu saatiin ajoissa paikalle.
Kasvattaja Helmi Kirpun mukaan Alvin on tyypillinen havannankoira: aina iholla.
– Vessaankaan ei pääse yksin.
Kirpun luona asuu neljä havannankoiraa, joista osa on Alvinin sukulaisia.
Kirppu kertoo, että hän halusi kertoa Alvinin tarkkaavaisuudesta siksi, että sankarikoirina harvemmin palkitaan Alvinin kaltaisia seurakoiria.
Virallisesti Sankarikoira-arvonimet jaetaan joulukuussa Kennelliiton tapahtumassa. Alvinille on varattu juhlaa varten maksalaatikkokakku.
Kennelliitto on palkinnut koiria sankariteoista 1970-luvulta alkaen. Sankarikoira-arvonimiä myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Sankarikoirat valitaan hakemusten perusteella ja titteliä pitää hakea itse.