Tampereentielle uudet jokisillat – 1950-luvulla valmistuneet sillat puretaan

Sillat valmistuvat kesällä 2026. Purku- ja rakennustöiden ajaksi nykyisten siltojen viereen rakennetaan väliaikaiset sillat.

Kuva rautasillasta kuvattuan sen alapuolelta. Eutalalla virtaa tyyni joki.
Koiviston silta ylittää Kokemäenjoen pääuoman. Kuva: Kreate Oy
  • Tapio Pukkila

Valtatie 11 saa uudet jokisillat.

Väylävirasto on solminut siltojen rakentamisesta tänään perjantaina 9,3 miljoonan euron urakkasopimuksen Kreate oy:n kanssa.

Koiviston silta Ulvilan ja Porin rajalla ylittää Kokemäenjoen pääuoman ja Pikkuhaaran silta Kirkkojuovan sivuhaaran Ulvilassa.

Nykyiset sillat puretaan. Ne valmistuivat 1950-luvun lopussa, eikä niitä voi enää peruskorjata.

Valtatien liikennemäärä siltapaikoilla on keskimäärin noin 7 300 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Uudet sillat rakennetaan nykyisten siltojen paikalle, joten ensin Kreate rakentaa väliaikaiset sillat nykyisten siltojen viereen.

– Uusimisen tavoitteena on parantaa siltojen kantavuudet nykyisten vaatimusten mukaisiksi. Hanke parantaa myös tieliikenteen turvallisuutta ja vähentää siltojen ylläpitokustannuksia, sanoo tiedotteessa projektipäällikkö Kari Partiainen Väylävirastosta.

Varsinaiset purku- ja rakennustyöt alkavat vuodenvaihteessa. Uusien siltojen on määrä valmistua kesällä 2026.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.