Kaihileikkaukset päättyvät Forssassa maanantaina

Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme tarjoaa potilaille palveluseteleitä hoidon varmistamiseksi hoitotakuun mukaisessa kuudessa kuukaudessa.

Silmäleikkaus leikkaussalissa.
Silmäpoliklinikkatoiminta ei lopu kokonaan Forssan sairaalassa. Arkistokuva. Kuva: Jan-Ulrik Lindberg / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Forssan sairaalan silmäkirurginen toiminta muuttuu merkittävästi maanantaina 4. marraskuuta, kertoo Oma Häme tiedotteessaan.

Forssan sairaalassa on toiminut vuodesta 2019 ulkoistettuna silmätautien poliklinikka. Sopimus päättyi jo elokuun lopulla.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeen tarkoituksena oli siirtää poliklinikan toiminta omaksi toiminnaksi ja perustaa Forssaan kaihikirurgian koulutuskeskus. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut ja tästä syystä kaihileikkaukset päättyvät Forssassa.

Tiedotteen mukaan hyvinvointialueella on jo varauduttu tähän muutokseen. Erikoissairaanhoidon tulosalueylilääkäri Kati Kortelainen kertoo, että Oma Häme on ottanut lokakuun alussa käyttöön kaihileikkauksen palvelusetelit.

– Seteleillä halutaan turvata potilaiden hoitoon pääsy hoitotakuun mukaisessa kuudessa kuukaudessa.

Kati Kortelaisen mukaan Forssassa jatkuu kuitenkin jonkin verran silmäpoliklinikkatoimintaa.

Kaihikirurgiatoimintaa varten hankitut laitteet eivät jää käyttämättömiksi, vaan ne siirretään viimeistään vuonna 2026 Assi-sairaalaan. Tämä mahdollistaa investointitarpeiden vähentämisen merkittävästi vuosien 2025–2029 aikana.