Suuri jätekasa palaa edelleen Tampereella – Puolustusvoimat ja Finavia apuna sammutustöissä

Tampereen Ruskossa aamuyöllä syttyneen tulipalon sammuttamiseen voi mennä vielä päiviä. Alueelle on annettu vaaratiedote savukaasujen takia.

Satakunnan lennoston sotilaspalopäällikkö, kapteeni Jori-Pekka Wiklund kertoo videolla, kuinka iso apu vaahtosammutuksesta on palossa. Video: kuvaus Jani Aarnio / Yle, editointi Marko Melto / Yle.
  • Kirsi Matson-Mäkelä
  • Linnea Pitkänen

Pirkanmaan pelastuslaitos on saanut virka-apua Satakunnan lennostolta ja Finavialta Tampereen Ruskossa sijaitsevan jätelaitospalon sammuttamiseen.

Liekeissä on valtava energiajätekasa Remeon varastohallin sisällä. Pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin tiistaina osittain hallintaan, mutta sammutettavaa riittää kenties vielä päiviksi.

Sammutusveden tarve on suuri. Vettä haetaan paloalueelle Ahvenisjärven uimarannalta. Se lisää hälytysneuvojen liikkumista Hervannan alueella.

Myös normaalisti Tampere-Pirkkalan lentokentällä päivystävän Ilmavoimien vaahtoyksikön sammutusteho on nyt tarpeen.

– Vaahdolla on valtava sammutusteho varsinkin suurissa polttoainepaloissa, mutta myös tällaisissa suurissa rakennuspaloissa, kertoo sotilaspalopäällikkö, kapteeni Jori-Pekka Wiklund Satakunnan lennostosta.

Maastokuvioinen ajoneuvo seisoo sinisen kontin vieressä. Ohjaamossa istuu ihminen.
Ilmavoimien raskas vaahtosammutusyksikkö on suunniteltu poikkeusoloihin ja maastossa käytettäväksi. Yleensä se päivystää Tampere-Pirkkalan lentokentällä. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Auton tehokkaalla vaahtotykillä saadaan levitettyä vaahtoa pitkän matkan päähän.

Etualalla seisoo ihmisiä selin kameraan. Keskellä kuvaa on keltainen ajoneuvo, sen takana näkyy isoja oransseja tulenliekkejä.
Pelastuslaitos on arvioinut, että energiajätekasan sammuttaminen voi kestää jopa päiviä. Kuvassa Finavialta avuksi sammutustöihin saatu keltainen vaahtotykki eli pantteri. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Finavialta palopaikalle on saatu lisäksi pantteri, joka pystyy vielä Ilmavoimien yksikköä tehokkaampaan vaahtosammuttamiseen, koska siinä on suurempi nestesäiliö.

Jori-Pekka Wiklund katsoo vakavana kameraan. Taustalla nousee sankkaa savua.
Varhain tiistaiaamuna syttynyt palo on uudenlainen kokemus myös sotilaspalopäällikkö, kapteeni Jori-Pekka Wiklundillekin. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Jori-Pekka Wiklund ei ole ollut aiemmin vastaavassa palotilanteessa sammuttamassa.

– Tässä on haasteita, koska pitää saada jatkuvasti vettä sinne vaahtoseokseen. Joudumme aina välillä keskeyttämään ja hakemaan vettä.

Etualalla seisoo ihmisiä selin kameraan. Keskellä kuvaa on iso jätekasa, jossa näkyy liekkejä ja savua.
Jätekierrätyslaitoksessa on enemmän jätettä kuin ympäristölupa sallii. Valtavat jätekasat hankaloittavat sammuttamista. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Valtavat jätekasat vaikeuttavat sammutusta

Päivystävä palomestari Teemu Turtonen arvioi alkuiltapäivästä Ylelle, että palopaikalla riittää heille tehtävää vielä pitkään.

– Tässä vaiheessa on vaikea sanoa mitään tarkempaa, olemme vielä niin alkuvaiheessa.

Päivystävä palomestari Teemu Turtonen arvelee, että palokunta joutuu viipymään tontilla muutaman päivän. Video: kuvaus Jani Aarnio / Yle, editointi Marko Melto / Yle.
Molemmissa reunissa näkyy osia pelastuslaitoksen punaisista autoista. Keskeltä kuvaa nousee sankka savu.
Palopaikalta nousi tiistaina sankkoja savupilviä. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Remeon toimitusjohtaja Panu Routasalo myönsi aiemmin Ylelle, että jätelaitoksella on säilytetty liikaa jätettä.

Teemu Turtosen mukaan sammuttajien ongelmana on juuri jätekasojen valtava koko ja materiaalin tiiviys.

– Kasaa pitää purkaa kokonaan, levittää materiaalia ja kastella.

Tämä on jo kolmas kerta lyhyen ajan sisällä, kun pelastuslaitos saa hälytyksen samalle jätelaitokselle. Ruskossa on oltu sammuttamassa paloa eilen maanantaina ja viime keskiviikkona.

Tulipalo Hervannassa Tampereella, Remeo Oy.
Palopaikalta on Tampereen keskustaan linnuntietä noin kymmenen kilometriä. Kuva: Jani Aarnio / Yle, MapCreator

Palosta on aiheutunut sankkaa savua. Ruskon asuinalueelle annettiin aamulla vaaratiedote, joka on edelleen voimassa. Ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto.

Tulipalopaikalta nouseva savupilvi näkyi tiistaina Tampereen keskustaan saakka.

Katso videolta, miltä palopaikalla näytti varhain tiistaiaamuna:

Pirkanmaan pelastuslaitoksen arvion mukaan energiajätekasan tulipalon sammutustyöt kestävät pitkään Tampereen Ruskossa. Katso videolta, miltä palopaikalla näytti varhain tänä aamuna. Video: Marjut Suomi / Yle

Juttua päivitetty 5.11. klo 16.21: Vettä haetaan palopaikalle Ahvenisjärven uimarannalta.