Turun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt ensi vuoden talousarvion. Valtuusto ei tehnyt tiistai-iltana budjettiin merkittäviä muutoksia, sillä pormestarisopimukseen kuuluvat neuvotteluryhmät olivat päässeet yhteisymmärrykseen jo aiemmin.
Valtuusto hyväksyi pormestari Minna Arven (kok.) tekemän tekstitäsmennyksen paljon keskustelua herättäneeseen kotouttamiskokeiluun, jossa vanhemmille, joilla on heikko suomen tai ruotsin kielen taito, tarjoutuisi mahdollisuus tutustua varhaiskasvatus- ja peruskouluikäisten lastensa varhaiskasvatus- ja koulutyöhön.
Tekstitäsmennyksessä todetaan, että perheiden kanssa voidaan kouluissa solmia lapsille niin sanottuja oppisopimuksia, joiden tarkoituksena on varmistaa koko perheen sitoutuminen vuotuisiin oppimistavoitteisiin. Kokeilu toteutetaan 1–2 koulussa ja sille haetaan ulkopuolista rahoitusta.
Talousarvio on laadittu 17,7 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Taustalla ovat muun muassa sote-uudistuksen kuntatalouteen aiheuttamat leikkaukset, työllisyyspalvelu-uudistus ja yhteisöverotulojen heikkeneminen.
Turku nostaa ensi vuonna kunnallisveroaan 0,2 prosenttiyksikköä 7,1 prosenttiin. Sen avulla kaupunki kerää 8,8 miljoonaa euroa lisätuloja. Lisäksi menoja on tarkoitus sopeuttaa noin 50 miljoonan euron edestä.
Etenkin SDP, vihreät ja vasemmistoliitto olisivat olleet valmiita korottamaan veroprosenttia enemmän, jotta sopeutustoimia olisi voitu karsia. Kokoomukselle ja perussuomalaisille verotuksen kiristyminen oli vaikea asia. Ehtona oli, että sen rinnalla toteutetaan pysyviä rakenteellisia uudistuksia.
Perussuomalaisten Alice Girs oli niin närkästynyt kunnallisveron korotuksesta, että hän ehdotti koko budjettiesityksen palauttamista. Hanke kaatui lukemin 64–3. Äänestyksessä Girs sai tukea vain puoluetoveriltaan Sami Kesäläiseltä ja Järjen Äänen Pauli Kossilalta.
Turun investointimenot ovat ensi vuonna noin 330 miljoonaa euroa. Keskeisiä kohteita ovat musiikkitalo Fuugan rakentamisen jatkuminen, ammatti-instituutin Taito-kampus sekä koulujen ja päiväkotien uudisrakentaminen ja peruskorjaus. Samalla kaupungin velkamäärä kasvaa. Ensi vuoden lopussa lainakanta hätyyttelee jo miljardia euroa.