Kello käy yhdeksää aamulla. Jyväskylän Kauppakadulla liikkuu hiljakseen väkeä. Kuorma-autot ovat parkkeeranneet liikkeiden eteen tuomaan lasteja ja puhtaita käytävämattoja.
Saana Luukkanen työntää vaunuissa nukkuvaa puolivuotiasta Hilmaa. Luukkanen on syntyperäinen jyväskyläläinen.
Useat Jyväskylän keskustan yrittäjät ovat kertoneet julkisuudessa alueen rauhattomuudesta ja päihteiden käyttäjien aiheuttamista ongelmista. Myös kaupunki päätti koota turvallisuusnyrkin ratkomaan tilannetta.
Kysyimme nyt, mitä jyväskyläläiset ovat mieltä Kauppakadun tunnelmasta.
– Nuorempana täällä oli ehkä vähän enemmän eloa. Nyt palvelut ovat karanneet jonnekin. Levottomuutta on enemmän, mutta mielestäni täällä on turvallista. Hyvillä mielin voi liikkua, Luukkanen sanoo.
Luukkanen toivoo, että katu pysyisi turvallisena myös hänen kasvavalle tyttärelleen.
Kalervo Luukko katsoo kultaliikkeen näyteikkunaa.
Palokassa asuva mies käy keskustassa aika harvoin ja silloinkin päiväaikaan.
Hän pitää katua rauhallisena. Aamulla hän on matkalla lääkäriin.
Tummin vaatteisiin pukeutunut mies kävelee vauhdikkaasti Sokkarin ovista mukanaan kahvilikööripullo. Hän rasauttaa korkin auki ja nostaa etusormen huulilleen.
– Shh.
Mies suhisee lähes äänettömästi.
Hän väläyttää hymyn ja naukkaa pullosta kulauksen, eikä suostu haastatteluun.
Paikalle alkaa lipua väkeä. He ovat likööriä nauttivan miehen tuttuja.
Antti Viljanen kertoo, että on asunut kaupungissa parikymmentä vuotta. Aamu on alkanut samaan tapaan kuin lähes jokainen aamu: ”ukkokerhon” kokouksella.
– Vanhemmat miehet olivat olleet jo uimahallissa, Viljanen kertoo.
Viljanen ei ole kokenut pelkoa tai uhkaa keskustassa. Hän tuumaa, että nuorisonkin puheet ja käyttäytyminen ovat olleet häntä kohtaan miellyttäviä.
– Keskipäivän aikaan ei ole ollut muuta kuin hyvä fiilis olla tässä. Kyllähän minäkin olen kuullut, että on niistä levottomuuksista puhuttu, Viljanen sanoo.
Hän viittaa uutiseen Wilhelmiinan kahvilan sulkemisesta.
Viljanen odottaa ystäväänsä, joka on pankki- ja vuokra-asioilla.
– Meillä on sitten rehvit, mies toteaa.
Keskustan penkeille istahtaa nuori nainen. Hän kertoo, että on jäänyt asunnottomaksi sen jälkeen kun erosi puolisostaan. Hänen luottotietonsa ovat menneet, eikä hänellä ole työpaikkaa. Myös henkilöllisyystodistus on hävinnyt.
Nainen esiintyy jutussa nimettömänä, koska pelkää leimautuvansa. Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.
– Meitä katsotaan alaviistoon. Ajatellaan, että olemme jotenkin erilaisia, koska erotumme katukuvasta, hän sanoo.
Hän kokee olonsa turvattomaksi, mutta syyt ovat päinvastaiset kuin kaupungin päättäjien ja elinkeinoelämän. Nainen kertoo, että hänen päälleen on syljetty kadulla.
– Koen lähinnä turvattomuutta siitä, että meidät haluttaisiin poistaa ja siirtää katukuvasta pois syrjemmille paikoille, missä ei ole mahdollisuutta päästä lämpöiseen.
Haastattelussa hän avaa kokemuksia syrjinnästä ja pohtii, mitä tapahtuisi, jos asunnottomat ja päihteitä ongelmallisesti käyttävät häädettäisiin keskustasta:
Poliisiauto ajaa hiljaa Kauppakadun läpi.
James Amaezen mielestä kaupunki on turvallinen. Poliisi näkyy kadulla jatkuvasti ja häiriötilanteessa vartija soittaa poliisin paikalle minuuteissa.
Paikalle saapuu useita muitakin ruokalähettejä reppuineen.
Puolenpäivän aikaan vartija on heittänyt porukkaa ulos Sokkarilta. Yhdellä ulos heitetyistä on mukanaan paljon tavaraa: kaksi laukkua ja muutama kestokassi. Yksi kertoo, että hän joutui kadulle, kun hän vapautui vankilasta.
Maiju Malkasaari, 18, ja Helka Riekkinen, 19, ovat tulleet keskustaan ostamaan Helkalle yo-juhliin korkokenkiä. He käyvät kaupungilla suunnilleen kerran viikossa.
– Mun mielestä tää [Kauppakatu] on ihan söpö. Kaikki on tässä saman kadun varrella, Riekkinen arvioi.
Malkasaari on huomannut, että iltaisin meno voi yltyä rauhattomaksi.
– Liikkuu välillä vähän semmoista epämääräistä porukkaa, mutta aika rauhassa on kuitenkin saanut tehdä omat asiat.
Riitta Laine ja Paula Koivisto istuvat vaihtamassa kuulumisia. Laineen mukaan Kauppakadulla on aina ”hirveästi tuttuja”, joiden kanssa hän käy kahvilla ja juttelemassa.
– Olen täällä joka päivä. Sunnuntai voi olla ainoa, etten käy, Laine kertoo.
Koivistolla ei ole muuta moittimista kuin ajoittainen epäsiisteys.
Joonas Rautkari tarkkailee keskustan vilinää aurinkolasiensa takaa.
– Täällä on paljon kaikkia salaisuuksia, hän tuumaa.
Rautkari sanoo Kauppakatua kaupungin sieluksi.
– Jyväskylä on syvän magian paikka. Sitä ei tänne muuttaneena aluksi uskokaan.
Poliisit eivät lisää hänen omaa turvallisuuden tunnettaan.
– Seuraavaksi ostan kupin kahvia.
Minna-Marjaana Komulainen katsoo aiemmin Sokkarilta ulos heitetyn asunnottoman perään.
Hänelle on tärkeää auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa.
Kadulla hänet tunnetaan Mammina.
Komulainen on raivostunut Facebookin Puskaradion keskusteluilmapiiristä, jossa ”hylkiöt” halutaan pois Kauppakadulta:
– Mä en voi sietää sitä, että näitä ihmisiä pidetään arvottomina, hän sanoo.
Vahva tunne kumpuaa siitä, että hän on itsekin kokenut elämän synkemmän puolen. Nyt hänellä on asunto ja parempi elämäntilanne.
– Mä rakastan näitä ihmisiä ja Kauppakatu kuuluu kaikille.
Anton Jämsän koulutehtävänä oli tiistaina iltapäivällä ottaa kuvia Jyväskylän maamerkkien kanssa. Tyypillisesti hän viettää aikaa keskustassa shoppaillen vaatteita.
Magneti Vernai tuli Jyväskylään yhdeksän vuotta sitten Italian Torinosta. Viilenevässä iltapäivässä hän esittelee punaista pipoaan, jonka on tehnyt hänen vaimonsa.
Vernain pipon alla on toinenkin pipo. Sekin vaimon tekemä.
Poliisi kaartaa jälleen pääkadulle. Tällä kertaa sinipukuiset auttavat kyytiinsä penkeillä istuvan miehen.
Hän ei tee vastarintaa, vaan kävelee miekkataksin takaosaan. Rauhassa.