Rovaniemi on hankkinut tietoa matkailun taloudellisista vaikutuksista.
Visitoryn raportin mukaan Rovaniemi sai viime vuonna 4,8 miljoonaa euroa kunnallisverotuloa välittömistä palkkatuloista. Luku perustuu siihen, että matkailun välitön työllisyysvaikutus on 1 487 henkilötyövuotta.
Raportissa on laskettu myös välittömän matkailutulon suuruus. Se on 314 miljoonaa euroa. Välitön matkailutulo tarkoittaa matkailijoiden käyttämää rahamäärää, josta on poistettu arvonlisävero toimialoittain.
Suurten ja keskisuurten kaupunkien vertailussa vain Helsinki (1,5 miljardia), Tampere (579 miljoonaa) ja Turku (381 miljoonaa) olivat matkailutulossa Rovaniemen edellä.
– Näiden tilastojen valossa matkailun alueelliset vaikutukset ovat Rovaniemelle erittäin merkittävät, kommentoi tiedotteessa kaupungin elinvoimapalveluiden vs. toimialajohtaja Samppa Määttä.
Rovaniemi lähti jälkikäteen mukaan
Visitoryn tuloksista uutisoitiin elokuun lopussa. Rovaniemi ei ollut silloin mukana selvityksessä, mutta lähti matkaan jälkikäteen.
– Näimme sen järkevänä. Kyseessä on kattava tutkimus, jonka avulla Rovaniemeä voi verrata keskisuuriin ja suurin kaupunkeihin sekä Lapin matkailuvoittoisiin kuntiin, Määttä perustelee.
Kittilän kunnan välitön matkailutulo oli runsaat 205 miljoonaa euroa, Inarin liki 157 miljoonaa ja Kolarin reilut 109 miljoonaa euroa.
Rovaniemellä iso tulo asukaslukuun suhteutettuna verrattuna kaupunkeihin
Asukaslukuun suhteutetussa vertailussa Rovaniemen matkailutulo on tutkimuksessa mukana olleista isoista ja keskisuurista kaupungeista suurin.
Kun Rovaniemen matkailutulo per asukas on lähes 4 900 euroa, niin Tampereella tuloa kertyi asukasta kohti 2 325 ja Helsingissä 2 255 euroa.
Asukaslukuun suhteutettuna Lapin pienet kunnat ovat aivan omassa suuruusluokassaan.
Kittilässä vastaava luku on liki 31 000, Kolarissa runsaat 27 000 ja Inarissa reilut 22 000 euroa.
Korjattu 15.11.2024 kello 12.01: Juttuun on lisätty tieto siitä, että välittömässä matkailutulossa matkailijoiden käyttämästä rahasta on poistettu arvonlisävero.