Turun kaupunginhallitukselle esitetään ensi maanantaina uusien yt-neuvottelujen aloittamista. Neuvotteluissa pyritään kaupungin tiedotteen mukaan noin 2,5 miljoonan euron pysyviin henkilöstömenojen vähennykseen. Summa tarkoittaa noin 50 henkilötyövuoden karsimista.
Syksyn aikana Turku kävi osana talousarvion valmistelua jo yhdet yt-neuvottelut. Ensimmäisellä yt-kierroksella varauduttiin kaupungin tiedotteen mukaan siihen, että henkilöstöä joudutaan myöhemmin vähentämään.
– Nyt joudumme ottamaan nämä keinot käyttöön ja käynnistämään kaupunkitasoisen yt-menettelyn. Sen tavoitteena on vähentää pysyvästi työvoiman käytön määrää, kertoo Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen kaupungin tiedotteessa.
Henkilöstöjärjestöjen kanssa neuvotteluissa käydään läpi vähennysten kohdistumista eri toimialoille, vähennysten vaihtoehtoja ja toteutustapaa. Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Talousarviokäsittelyn aikana kaupungin säästötarve pieneni aikaisemmasta arviosta. Syynä ovat tarkentuneet ennusteet peruspalvelujen valtionosuuksista, korkomenojen aleneminen sekä ennakoitua suuremmat osinkotuotot. Lisäksi Turun veroprosentti nousee.
Turun kaupungin kaikista menoista 42 prosenttia on henkilöstömenoja.