Perussuomalaisten valtuutettu joutui poistumaan monikulttuurisuuskeskuksesta Kouvolassa – väitetään olleen humalassa

Saagan toiminnanjohtaja Taina Talvala väittää perussuomalaisten Janne Patjaksen vierailleen paikalla humalassa ja käyttäytyneen ikävästi. Patjas kiistää syytökset.

Kuntosaliyrittäjä Janne Patjas Kuntokeskus Ykkösessä Kouvolassa.
Kouvolan kaupunginvaltuutettu Janne Patjas toimii myös kuntosaliyrittäjänä. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle
  • Olli-Pekka Toivanen

Kouvolan kaupunginvaltuutettua Janne Patjasta (ps.) on pyydetty poistumaan monikulttuurisuuskeskus Saagasta.

Saagan toiminnanjohtaja Taina Talvala väittää Patjaksen vierailleen paikan päällä humalassa lokakuussa.

Talvala kertoo Kouvolan Sanomille, että Patjas saapui Saagaan perjantaina 4. lokakuuta noin kello 15:n aikaan. Talvalan mukaan Patjas haisi vahvasti alkoholille ja käveli horjuvasti.

Patjas kiistää olleensa humalassa.

Talvala: Patjasta oli pyydettävä poistumaan

Talvala kertoo Kouvolan Sanomille, että Patjas esimerkiksi kehotti erästä paikalla ollutta palaamaan Afganistaniin, koska siellä ”ei ole sotaa”.

Patjas poistui paikalta Talvalan pyynnöstä. Talvala kertoi tapahtuneesta myös perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Ukko Bambergille.

Patjas ja Talvala kohtasivat seuraavan kerran kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa Talvala oli paikalla vihreiden varavaltuutettuna.

Talvalan mukaan Patjas pyysi kokouksessa anteeksi, jos hän oli pahoittanut Talvalan mielen ja käyttäytynyt huonosti.

Yle ei ole tavoittanut muita mahdollisia silminnäkijöitä vahvistamaan Talvalan kertomusta.

Monikulttuurikeskus Saagan toiminnanjohtaja Taina Talvala
Saagan toiminnanjohtaja Taina Talvala kyseenalaistaa yksityiskohtia Janne Patjaksen versiosta siitä, mitä Saagassa tapahtui. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Patjas kieltää olleensa humalassa

Ylen haastattelema Patjas kieltää olleensa humalassa vieraillessaan Saagassa.

Hän kertoo olleensa kyseisenä päivänä ensin aamuvuorossa ja lähteneensä myöhemmin kävelylle.

Matkalla hän kulki Saagan ohi, jolloin Talvala Patjaksen mukaan huomasi hänet ja kutsui sisään kahville.

– Menin istumaan pöytään kahden miehen seuraksi. Aloin keskustella toisen heistä kanssa englanniksi. Hän oli ainoa henkilö siellä, jonka kanssa juttelin, Patjas sanoo.

Patjaksen ja miehen välille tuli erimielisyyttä siitä, onko Irak turvallinen maa. Patjaksen mielestä asia oli näin, ja hän vetosi irakilaiseen ystäväänsä, joka oli näyttänyt hänelle Baghdadista kuvattuja videoita.

– Siinä vaiheessa miehen asenne muuttui ja hän alkoi vaatia, että kertoisin kaverini nimen. En suostunut, ja äänenpainot alkoivat nousta, Patjas kertoo.

Kaupunginvaltuutettu Janne Patjas kiistää vierailun humalassa
Kaupunginvaltuutettu Janne Patjas (ps.) kiistää, että olisi vieraillut humalassa monikulttuurisuuskeskus Saagassa Kouvolassa.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Ukko Bamberg puhumassa Kouvolan kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Kouvolan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Ukko Bamberg on kuullut molempia osapuolia Saagan tapahtumista. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Jossain kohtaa mies nousi pöydästä ja poistui Talvalan luo. Talvala saapui pöytään ja pyysi Patjasta poistumaan, minkä tämä myös teki.

Talvala: Patjaksen kertomuksessa aukkoja

Talvala vastaa Ylen kysymyksiin tekstiviesteillä. Hän kyseenalaistaa Patjaksen version tapahtumista.

Patjas muuan muassa kertoi Kouvolan Sanomille olleensa Saagassa lauantaina. Saaga on silloin kiinni, Talvala sanoo.

Patjas myös kertoo keskustelleensa Saagassa englanniksi, vaikka hänen kanssaan keskustelleet henkilöt eivät Talvalan mukaan osanneet englantia.

– En löydä hänen versiostaan montaakaan paikkansapitävää lausetta, Talvala sanoo.

Kouvolan perussuomalaiset käsittelee tapauksen

Kouvolan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Ukko Bamberg vahvistaa olleensa yhteydessä sekä Talvalan että Patjaksen kanssa Saagan tapahtumista.

Kouvolan seudun perussuomalaisten hallitus kokoustaa lauantaina 16. marraskuuta. Patjaksen tapaus käsitellään kokouksessa, Bamberg sanoo.

Bamberg ei ota kantaa siihen, mitä seurauksia Patjakselle mahdollisesti koituu, jos Talvalan väitteet pitävät paikkansa.

– Voi olla, että asian käsittely ei pääty vielä lauantaina. Katsotaan, mitä asioita tulee ilmi.