Lauantaisen myräkän aiheuttamia sähkövikoja korjataan vielä maanantaina

Maanantaiaamuna sähköttä on vielä noin 70 käyttöpaikkaa Liperin Tutjunniemessä sekä Suursaaressa, Pesolansaaressa ja Tikansaaressa.

tuulenkaatoja metsässä
Tällaisia tuulenkaatoja aiheutui Pohjois-Karjalassa vuonna 2021. Arkistokuva. Kuva: Siru Pävinen / Yle
  • Jouki Väinämö

Lähes kaikki lauantaisen myräkän PKS Sähkönsiirron verkkoalueella aiheuttamat viat saatiin korjattua sunnuntaina.

Sähköttä oli enimmillään yli 4 000 taloutta. Eniten sähkökatkoja oli Kiteellä, Heinävedellä, Rääkkylässä ja Liperissä.

Maanantaiaamuna sähköttä on vielä noin 70 käyttöpaikkaa Liperin Tutjunniemessä sekä Suursaaressa, Pesolansaaressa ja Tikansaaressa.

Saarissa olevia vikoja päästään korjaamaan, kun päivä valkenee.

Liperin Tuiskavanluodolla tuulen nopeudeksi mitattiin yli 22 metriä sekunnissa.

Lauantai-illan myräkkä aiheutti kaikkiaan yli 20 vikaa sähköverkon runkona toimivassa keskijänniteverkossa. Lisäksi korjattavana oli yksittäisille talouksille sähköä jakelevassa pienjänniteverkossa olleita vikoja.