Rekka ja kaksi henkiläautoa kolarissa Keravalla

Osallisena olleet neljä henkilöä kuljetettiin jatkohoitoon.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloauto seisoo parkissa Vantaan Aviapoliksen paloasemalla.
Onnettomuus sattui Keravantiellä puolenpäivän aikaan. Kuva: Otso Karhu / Yle
  • Otso Karhu
  • Anna Horppu

Rekka ja kaksi henkilöautoa kolaroivat Keravantiellä Keravan ja Tuusulan rajalla tänään maanantaina noin kello 12 iltapäivällä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotti kello 13 aikaan maanantaina, että onnettomuudessa oli osallisina kaksi henkilöautoa ja rekka. Osallisina oli yhteensä neljä henkilöä, jotka toimitettiin jatkohoitoon.

Liikenne Keravantiellä ruuhkautui ja poliisi oli paikan päällä ohjaamassa liikennettä.

FIntraffic tieliikennekeskus tiedotti hieman ennen kello 14 iltapäivällä, että tilanne onnettomuuspaikalla on ohi.