Aamuhuolto
Lokakuinen päivä valkenee sumuisena saksalaisessa Bad Griesbachissa. Kello on 5.35. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala vetää tallin tiimipusakan päällensä ja hyppää vuokra-autoon hotellin pihalla.
Keski-Euroopan MM-rallin huoltoalueelle Karpfhamiin on kymmenen minuutin ajomatka. Latvala haukottelee, yöunet ovat jääneet jälleen neljään tuntiin.
Huollossa mekaanikot ovat jo valmistelemassa autoja päivän koitoksiin. Muukin tiimi valuu paikalle vähitellen. Latvala valuttaa itselleen ison kupin mustaa kahvia ja herättelee itseään kuudelta alkavaan tiimipalaveriin.
Kuskit tulevat pian paikalle ja silloin pitää olla vireessä, tsemppaamassa ja opastamassa kuskeja erikoiskokeille. Se on yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään tallipäällikkönä.
Marraskuussa päättynyt kausi 2024 oli Jari-Matti Latvalalle neljäs Toyotan tallipäällikkönä.
Oma yli kymmenen vuoden ura kuljettajana päättyi pettymykseen vuonna 2019.
Kaksi MM-hopeaa voittanut suomalainen jäi ilman sopimusta ja ura tyssäsi siihen.
Suurin unelma, maailmanmestaruus jäi saavuttamatta.
Kun Latvala aloitti Toyotan tallipäällikkönä tammikuussa 2021, häneen kohdistui paljon epäilyksiä. Suomalaisen nimitys näin merkittävään johtotehtävään oli yllättänyt monet.
Tiimin sisällä jännitettiin, kuinka nuori ja kokematon päällikkö pärjäisi. Kauden avauskisassa Monte Carlossa kaikkia hermostutti.
Uusi toimenkuva Toyotalla ei olisi voinut tulla Latvalan kannalta parempaan saumaan. Vuoden 2020 aikana hän oli yrittänyt kiertää ralleja yksityiskuskina, mutta korona sotki kisakalenterin.
– Vuosi 2019 oli kuljettajaurani vaikein vuosi, myös henkisesti. Kannoin paljon huolta tiimistä, sen menestyksestä ja fiiliksestä. Huolenpitoni vakuutti Toyotan väen. He halusivat minut tallipäälliköksi, koska oman urani kanssa painiessa ajattelin silti tiimiä kokonaisuudessaan. Se oli ratkaiseva asia, Latvala kertoo.
Toyotan työtarjous tallipäällikön paikasta oli sellainen, josta ei voinut kieltäytyä.
– En voittanut maailmanmestaruutta kuljettajana, mutta nyt olin uudessa roolissa, jossa voisin sen voittaa, Latvala hymyilee.
Pian selvisi, että tallipäällikön uran avauskisaa edeltänyt epävarmuus oli turhaa.
Päivähuolto
Lokakuisen Keski-Euroopan rallin aamun erikoiskokeet on ajettu ja kuskit antavat haastatteluita medialle.
Jokainen ajaa vuorollaan media-alueelle, missä kuhina on kova. Aika moni haluaa myös Latvalan kommentit.
Kun mediaväki poistuu, Latvala lähtee kuskien perässä lounaalle. Latvala syö seisaaltaan, välillä ulkona. Hän jututtaa mekaanikkoja ja käy viestintätiimin kanssa läpi loppupäivän ohjelmaa.
Kuskit saavat syödä rauhassa, ruokailun jälkeen tallipäällikkö jututtaa heitä.
– Osa kaipaa enemmän tukea, osa ei juuri ollenkaan. Sébastien Ogier (kahdeksankertainen maailmanmestari) on niin kokenut ammattilainen, ettei hän neuvoja tarvitse. Joskus pitää vain vähän rauhoitella kuumana käyvää mestaria, Latvala sanoo.
Latvalan tavoitteena on saada jokainen kuski hymyilemään ennen autoon menoa. Siinä hän tuntuu onnistuvan.
Huoltoalueella Ogier nauraa kaksinkerroin tallipäällikön ilmiselvästi hauskalle jutulle. ”Japanese power today, Taka!”, tallipäällikkö huutaa ja saa japanilaiskuljettaja Takamoto Katsutan virnistämään.
Toyotan suomalaistähti, kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä ei ole Saksassa mukana, mutta uusin suomalaislupaus Sami Pajari kartturinsa Enni Mälkösen kanssa saa paljon tallipäällikön aikaa.
Vähitellen kuskit lähtevät kohti iltapäivän erikoiskokeita. Latvala istahtaa ja ottaa kupin kahvia. Hänellä tauko kuluu vieraita viihdyttäessä.
Ymmärtäväinen päällikkö
Latvalan vahvuudet tallipäällikkönä ovat avoin luonne ja ihmisten kanssa toimiminen. Ihmisjohtaminen on Latvalalle luontaista, vaikka hänellä ei ole siihen varsinaista koulutusta.
Hyppy uuteen rooliin oli suuri, kun vastuualue kasvoi omasta itsestä kokonaiseksi tiimiksi.
Yle Urheilun asiantuntijan Henri Haapamäen mukaan Latvala on pärjännyt Toyotan tallipäällikkönä paremmin kuin hyvin.
– Hän on todella arvostettu henkilö rallimaailmassa ja yksi mukavimmista ihmisistä siinä ympäristössä, Haapamäki kuvailee.
Haapamäen mukaan Latvalaa ovat kritisoineet samat henkilöt, jotka parjasivat häntä myös kuskiuran aikana. Nyt kannustusta tulee laajalla rintamalla.
– Arvostus on nyt ihan erilaista kuin kuskiaikoina. Nyt häntä kannustetaan myös kuljettajana, ihan kuin hän olisi saanut synninpäästön. Hänet otetaan joka paikassa avosylin vastaan, Haapamäki kertoo.
Haapamäen mukaan Latvala on hyvä johtaja, joka kannustaa, ottaa muut huomioon ja osaa luoda yhteishenkeä.
Toyotalla ajanut Esapekka Lappi antaa kiitosta Latvalalle, vaikka ei osaakaan ajatella entistä kollegaansa pomona.
– Kaikki tykkäävät Jari-Matista, hän on kiltti kaikille. Hän osaa rauhoitella kuskeja ja ottaa paineita pois, Lappi sanoo.
Latvala itse kokee, että omasta urasta ylä- ja alamäkineen on ollut paljon hyötyä päällikön roolissa.
Hän sanoo pystyvänsä sopeutumaan kuljettajan rooliin vaikeissa tilanteissa.
– Ajattelen aina, miltä minusta olisi kuskina tuntunut, kun kuulisin jonkun vaikean asian. On helppo neuvoa ja sanoa mielipiteitä, mutta on tärkeää muistaa, millainen paine auton sisällä on suorittamisesta ja riskien ottamisesta. Se on minulla tuoreessa muistissa, Latvala sanoo.
Johtaminen ei ole pelkästään positiivisen yhteishengen rakentamista. Latvalan haasteena on hankalien asioiden käsitteleminen tiimissä.
– Ihmisille pitää viedä välillä myös negatiivisia asioita. Kertominen ei ole helppoa, sanat pitää asetella oikein. Haluaisin oppia tukemaan ihmisiä paremmin myös huonoina hetkinä, Latvala sanoo.
Latvala on ymmärtänyt monia asioita asioitaan omasta urastaan vasta tallipäällikkönä. Askel rallikuplan ulkopuolelle ja keskittyminen omaan tekemiseen olisi voinut auttaa tiellä menestykseen.
Rennompaa otetta ja itseluottamusta hän yrittää nyt opettaa muun muassa Toyota-kuski Elfyn Evansille.
– Evansissa on paljon samaa kuin minussa kuljettajana. Hän on niin lähellä mestaruutta, mutta ei ihan pääse siihen. Hän yrittää liikaa ja tekee liikaa. Maailmanmestaruus ei tule pakottamalla, Latvala huokaisee.
Epäilykset Latvalaa kohtaan tallipäällikkönä ovat vuosi vuodelta karisseet. Kun menestystä alkoi tulla, hän nousi nykyiseen arvostettuun asemaansa.
Kalle Rovanperän tuplamestaruus vei paineita myös Jari-Matti Latvalan harteilta.
Olin itse siinä kuljettajien joukossa, jolta odotettiin voittoja. Meni kuitenkin 20 vuotta, kunnes Rovanperä pystyi mestaruuteen.
Jari-Matti Latvala
Edellinen suomalaismestari oli Marcus Grönholm vuonna 2002. Latvala sijoittui MM-sarjassa kolme kertaa toiseksi.
Tallipäällikön roolissa olen saanut arvostusta ja ihmiset muistavat hyviä hetkiäni, eivät vain huonoja. Itsekin pystyn nyt arvostamaan uraani paremmin.
Jari-Matti Latvala
Erikoiskoe
Latvala ajaa autoa ja navigaattori neuvoo reittiä Keski-Euroopan MM-rallin erikoiskokeen katselupaikalle.
Tallipäällikkö katselee pätkiä sieltä, mistä muutkin, mitään vip-paikkoja ei ole tarjolla. Joskus kisaa voi seurata helikopterista.
Tallipäällikön puhelin soi jatkuvasti, viestejä sinkoilee auton näytölle. Kakkospuhelimessa pyörii rallin tv-feed, jonka ääni kuuluu bluetoothin kautta autoon.
Kolmannessa puhelimessa päivittyy erikoiskokeen tulosseuranta. Niiden seuraaminen jää kanssamatkustajien vastuulle, kun liikenne vie Latvalan huomion.
Pienen harhailun jälkeen erikoiskoe löytyy, mutta järjestyshenkilö on tiukkana. Hän ei tunnista ajolupia ja määrää tallipäällikön kauas parkkiin. Siellä on vastassa poliisi, joka kertoo, että tännekään ei saa pysäköidä.
Latvala on varustettu rauhallisella ja ystävällisellä luonteella. Rettelöinti ei sovi hänelle. Kävely kuraisen pellon poikki virkistää mukavasti.
Pienen mäen rinteestä löytyy hyvä katselupaikka.
Autot tulevat metsän siimeksestä mutkaan, jossa vauhti on kymmenen kilometriä tunnissa. Mutkan jälkeen aukeavalla suoralla vauhti nousee jopa 170 kilometriin tunnissa.
Latvala seuraa tarkasti autojen käyttäytymistä ja katsoo samalla kelloaan.
– Tosi hyvä, hyvin tulee, kärjessä, hän tokaisee.
Lippalakkiin ja aurinkolaseihin sonnustautunut tallipäällikkö saa seurata kisaa rauhassa viitisen minuuttia, kunnes joku katsojista hoksaa, kenestä on kysymys. Sen jälkeen nimikirjoitusten ja selfien pyytäjiä virtaa Latvalan luo.
Samalla hän juttelee suomalaisten ralli-ihmisten kanssa. Tallipäälliköllä on aikaa kaikille, puhe ei katkea juuri koskaan.
Vähemmän päällikkö, enemmän kuski
Latvala pyrkii käymään erikoiskokeilla joka MM-osakilpailussa. Paikan päällä näkee paremmin ajolinjoja, kaasun ja jarrun käyttöä. Myös rallin äänimaailma on Latvalalle tärkeä.
– On hermostuttavaa katsoa kisaa, kun ei pysty itse vaikuttamaan tapahtumiin. Kun itse ajaa, tapahtumia voi kontrolloida. Epätoivoinen tunne iskee, kun jonkun kuskin auto kaatuu viimeisellä erikoiskokeella pari kilometriä ennen maalia, Latvala hymähtää.
Välillä tallipäällikölle iskee haikeus. Kun Ruotsin MM-rallissa ajetaan isojen lumipenkkojen keskellä auringon kimmeltäessä pakkassäässä. Kun rallisirkus on Jyväskylässä ja kuskit kaasuttelevat tutuilla pätkillä suomalaisyleisön edessä.
– Jyväskylän MM-osakilpailu raapaisi pari kertaa niin sydämestä, että oli pakko päästä ajamaan kilpaa vuonna 2023 ja lopulta rally2-sarjaa 2024. Onneksi Toyotan johto oli suopea. Se on minulle niin vaikea kisa katsoa penkalta, Latvala tunnelmoi.
Lisääntynyt ajointo sai Latvalan tekemään yllättävän ratkaisun, johon Toyota suhtautui suopeasti.
Ensi kaudella hän kiertää entistä vähemmän kisoja tallipäällikkönä ja keskittyy omaan ajamiseensa. Latvala kilpailee täyden kauden historic-rallin EM-sarjassa. Kartturina toimii mediastakin tuttu Janni Hussi.
– Ajamisen ilo ja nautinto olivat kadonneet vuonna 2019. Nyt into ja energia ovat samalla tasolla kuin pikkupoikana. On ollut mahtavaa ajaa ilman pakon tunnetta, tarvetta näyttää, että pitää pärjätä, Latvala myhäilee.
Tallipäällikkönä Latvalaa tuuraa toinen suomalainen ex-kuski Juha Kankkunen.
Iltahuolto
Keski-Euroopan MM-rallin päivän erikoiskokeet on ajettu ja haastattelurumban jälkeen kuskit kokoontuvat saman ruokapöydän ääreen.
Latvala pyyhkäisee sähköpotkulaudalla yleisöalueelle, jonka lavalla häntä jututetaan muiden tallipäälliköiden kanssa.
Huollossa mekaanikot fiksaavat autoja ja kutsuvieraat seuraavat huoltoa omalta terassiltaan. Tallipäällikkö tulee paikalle seuraamaan tilannetta ja juttelee ihmisten kanssa.
Monella on Latvalalle asiaa. Kuskien kanssa käydään läpi ajopäivää, onnistumisia ja vaikeuksia. Viimeinen kisapäivä huipentuu aina podiumille. Kuskit ajavat maalialueelle ja voittajat pääsevät suihkuttamaan samppanjaa.
Kuljettajat lähtevät lepäämään, mutta Latvalan päivä jatkuu. Illan aikana saattaa olla edustustilaisuuksia, sponsorien tapaamisia tai ainakin seuraavan päivän aikataulujen tarkistamista. Kisapäivät ovat ympäripyöreitä ja vähän päälle.
Rallikausi kestää tammikuun lopusta marraskuun loppuun, joten lomakin jää lyhyeksi. Tauon aikana hoidetaan seuraavan kauden kuljettajasopimukset, tehdään promootiohommia ja testataan. Joulun aikaan on hetki aikaa levähtää.
Kello on noin yhdeksän illalla, kun Latvala pääsee hotellille. Hän potkaisee kengät jalastaan, laittaa kolme puhelintaan lataukseen ja istahtaa nojatuoliin. Hän sulkee hetkeksi silmänsä ja huokaisee väsyneenä, mutta tyytyväisenä.
– Taival tallipäällikkönä on ollut mahtava. Olen oppinut valtavasti. Olen kiitollinen tästä uran uudesta alusta. Yhteinen menestys maistuu hyvältä.