Jyväskylässä on noin 1 500 asukasta motissa siltavaurion takia: ”Pienestä on kiinni, että asiat menevät hankalaksi”

Sillan vaijerivaurio Jyväskylässä vaikeuttaa Säynätsalossa asuvien päivittäistä elämää. Asukkaat auttavat toisiaan muun muassa kimppakyydeillä. Tänä iltana silta suljettiin kokonaan.

Louhunsalmen sillan vaurioituminen hankaloittaa arkea monella tavalla. Kulkurajoituksiin asukkaat ovat keksineet keinoksi sopia esimerkiksi kimppakyytejä. Video: Niko Mannonen / Yle
  • Riina Mäentausta

Sillan edessä on kolmen auton jono.

Nainen ja kouluikäinen poika puhuvat liikenteenohjaajalle, joka neuvoo koputtamaan punaisen auton ikkunaan.

Parivaljakko on Kaisa Härkönen ja Ohto Tiiro. Punaisessa autossa istuu Marja Kupari, joka tarjoutuu kyyditsemään äidin ja pojan sillan yli kotisaaren puolelle.

He eivät tunne toisiaan ennestään, mutta se ei haittaa.

– Tässä on ihan rohkeasti hypätty autojen kyytiin, kertoo Härkönen.

Hän on tullut poikaa vastaan, kun tämä on päässyt koulusta.

– Sillan yli ei saa kulkea jalan, minkä vuoksi autoilijat ottavat jalankulkijoita kyytiin molemmin puolin siltaa, Kupari kertoo.

Jyväskylässä Säynätsalossa noin 1500 asukkaan arki muuttui hankalaksi sunnuntaina 17. marraskuuta, kun Louhunsalmen sillan vaijeri katkesi ja kulkua sillan yli alettiin rajoittaa.

Maija Kupari istuu autossaan. Hän on juuri ylittänyt louhunsalmen sillan.
Marja Kuparin mielestä on hienoa, että asukkaat auttavat toisiaan kimppakyydeillä, kun kulkua sillan yli on rajoitettu. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Asukkaat ovat auttaneet toisiaan siitä lähtien.

Siltakyytien lisäksi asukkaat tarjoavat toisilleen kimppakyytejä esimerkiksi asukkaiden Facebook-ryhmässä.

– Se on minusta hieno juttu, että hätätilanteessa osaamme auttaa toisiamme, Kupari sanoo.

Kimppakyydit ja naapuriapu eivät tosin hetkeen auta, sillä tänä iltana silta suljettiin kokonaan kello 18 voimakkaan tuulen vuoksi. Sulku kestää huomisaamuun kello yhdeksään asti.

Ainoa reitti töihin, kouluun ja ostoksille

Louhunsalmen vaijerisilta yhdistää Lehtisalon ja Muuratsalon saaret Säynätsalon pääsaareen ja sitä kautta mantereeseen. Se on kahden saaren ainoa tieyhteys kaupunkiin.

Saarilla asuu noin 1500 asukasta. Se on saman verran kuin esimerkiksi keskisuomalaisen Kinnulan kunnan asukasluku. Helsingin Suomenlinnaan verrattuna määrä on kaksinkertainen.

Kartta näyttää suljetun Louhunsalmen sillan sijainnin.
Louhunsaaren silta yhdistää Lehtisaaren ja Muuratsalon saaret Säynätsaloon ja sitä kautta mantereeseen. Kuva: Niko Mannonen / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Härkönen toivoo, että silta avattaisiin kevyelle liikenteelle, sillä se helpottaisi esimerkiksi kaupassa käyntiä. Saarien puolella ei ole ruokakauppaa.

Härkösen mukaan saarien haavoittuvainen tilanne konkretisoitui, kun kulku mantereelle on vain yhden maantiesillan varassa.

– Pienestä on kiinni, että asiat menevät hankalaksi.

Uudenmaan koronasulku mielessä

Lehtisaaressa rivitalon pihalla on Heikki Mäki, joka kantoi hetki sitten kahden viikon ruokaostokset auton peräkontista asuntoonsa.

Heikki Mäki istuu autonsa takakontissa. Hän on juuri kantanut sisälle kahden viikon ruoat.
Heikki Mäki muutti Lehtisaareen pari vuotta sitten. Siltavaurion aiheuttama tilanne tuo hänelle mieleen korona-ajan sulun Uudellamaalla. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Mäki muutti pari vuotta sitten Jyväskylään Uudeltamaalta. Hänelle tilanteesta tulee mieleen koronapandemian alku, kun Uusimaa suljettiin hetkellisesti vuonna 2020.

– Ihan samat fiilikset. Ei ole varmuutta, pääseekö yli mantereen puolelle vai ei. Yllätyksiä voi tulla. Silta voidaan sulkea koska tahansa jonkun syyn takia.

Lehtisaaren ja Muuratsalon asukkaiden arkea siltavaurio haittaa pitkään.

– On aikamoista, että mennään ensi vuoden puolelle, kuin silta on kunnossa, Mäki sanoo.

Hän toivoo kaupungilta ja viranomaisilta nopeasti apua tilanteeseen. Esimerkiksi jätteenkuljetus ei toimi, koska raskaita ajoneuvoja ei päästetä sillan yli.

– Roskia kerääntyy tällä hetkellä, kun kuljetusta ei ole. Katastrofi on luvassa minun mielestäni, hän sanoo.

Jätepussit takakontissa sillan yli

Mustan henkilöauton ratissa Lehtisaaren sillan puolella Heikki Järvinen odottaa lupaa ajaa yli. Hän on lähtenyt hakemaan tytärtään koulusta.

Järvisen mukaan poikkeustilanne hankaloittaa kulkemisen lisäksi jätehuoltoa ja aurausta.

– Esimerkiksi nyt on roskapusseja takaluukussa. Ne vähän haisevat, hän hymähtää.

Heikki Järvinen on juuri ajanut Louhunsalmen sillan yli ja on nyt viemässä roskia saaren asukkaille tarkoitettuun astiaan.
Heikki Järvinen toi roskapussit kotisaareltaan tilapäiselle keräyspisteelle samalla reissulla, kun asioi mantereella. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Alkuviikolla jäteyhtiö Mustankorkea toi Lehtisaaren ja Muuratsalon asukkaille tilapäisen keräyspisteen seka- ja biojätteelle Louhunsalmen sillan kupeeseen.

Järvistä sijainti vähän huvittaa.

– On humoristista, että ongelma on täällä, mutta keräysastiat ovat toisella puolella. Minusta ne olisivat voineet olla täällä saarella, hän sanoo.

Autot jonottavat Lehtisaaressa päästäkseen ylittämään Louhunsalmen sillan.
Lehtisaaren ja Muuratsalon asukkaiden täytyy varautua jonottamaan joka kerta, kun lähtevät mantereelle tai palaavat kotiin. Kuva: Niko Mannonen / Yle