Rekkalasteittain jätettä aletaan rahdata pois Päijänteen rannasta Jämsässä – konkurssiyhtiön jätevuorien siivous alkaa

Konkurssiin mennyt kiertotalousyhtiö kasasi tontille kymmeniä tuhansia tonneja jätettä luvan vastaisesti. Niiden pitäisi olla jo poissa, mutta siivoaminen viekin pitkään.

Kaipolan teollisuusalue ilmasta, etualalla valkoisia jätekasoja.
Tältä Kaipolan jätetilanne näytti elokuussa. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Saara Heiskanen

Jämsässä ryhdytään viimein siivoamaan massiivisia jätevuoria, jotka seisovat entisellä tehdasalueella Kaipolassa.

Kymmenien tuhansien tonnien jätevuoret kasasi kiertotalousyhtiö Kaipola Recycling, joka meni lopulta konkurssiin. Myöhemmin konkurssi raukesi, ja vastuu jätteiden siivouksesta siirtyi kiinteistön omistavalle yhtiölle.

Jätteet ovat olleet jo yli kaksi vuotta ulkona vastoin ympäristöviranomaisten määräyksiä. Niiden siivoamisen on arvioitu maksavan 1,5–2,5 miljoonaa euroa.

Nyt kiinteistön omistava Kaipola Green Port oy on toimittanut Keski-Suomen ely-keskukselle suunnitelman jätteiden siivoamisesta.

Lokakuun lopussa toimitettu suunnitelma on myöhässä, sillä ely vaati sitä jo syyskuun aikana. Kasojen piti olla poissa jo lokakuun loppuun mennessä, mutta siivoaminen näyttää venyvän pitkälle.

Iso valkoinen jätekasa läheltä ilmasta.
Tontilla on arvioitu olevan yli 44 000 tonnia jätettä, joka on seurausta jätteenpoltosta ja varastoinnista. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Kaipola Green Portin mukaan materiaalien hyötykäyttö vaatii pitkää aikaa, koska kysyntää on käytännössä vain talvikuukausien aikana.

Elyn ympäristöyksikön päällikkö Sohvi Hälikän mukaan suunnitelma on hyväksytty ja katsottu riittäväksi.

– Markkinatilanne ja muu huomioiden tämä on paras mahdollinen saatavilla oleva ratkaisu siivoamiseen.

Seitsemän rekkalastia viikossa

Kaipola Green Port kertoo suunnitelmassaan, että jätettä aletaan viedä pois tontilta seitsemän rekkalastin viikkovauhdilla.

Yhtiö kertoo, että se on saanut valtakunnalliselta luotettavalta toimijalta tarjouksen suurimpien materiaalierien poisviemisestä ja hyödyntämisestä.

Kaipola Green Port arvioi, että siivoaminen kestää noin puolitoista vuotta eli maalis–huhtikuuhun 2026.

Kaipolan tehdasalue järven rannalla, etualalla kaisloja, taivaalla tummia pilviä.
Entinen tehdasalue on Jämsässä Päijänteen rannalla. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Suunnitelman mukaan siivoaminen aloitetaan piha-alueelta, minkä jälkeen ryhdytään tyhjentämään katettua kierrätyspaperivarastoa.

Tontilla on yhtiön arvion mukaan yhteensä yli 44 000 tonnia jätettä. Siitä noin puolet on sekalaista käsiteltävää kierrätysjätettä, joka voitaisiin suunnitelman mukaan hyödyntää lämpövoimalaitosten polttoaineena.

Muovijätekasoja Kaipolan voimalaitoksen edessä.
Eniten tontilla on sekalaista käsittelemätöntä kierrätysjätettä, jota on 22 000 tonnia. Muovijätettä on arviolta yli 3 000 tonnia. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Tontilla oleva muovijäte viedään tarjouksen tehneen toimijan laitokselle Jyväskylään, jossa se murskataan ja käytetään polttoaineina lämpövoimalaitoksilla.

Kaipola Green Portin mukaan murskaamaton kierrätyspuu voitaisiin käyttää polttoaineena alueella toimivalla voimalaitoksella.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Martti Inkovaara kertoo Ylelle tekstiviestitse, että puhtaan kierrätyspuun polttamista varten on haettu aluehallintovirastolta ympäristöluvan muutosta.

Tuhka halutaan haudata maahan

Yhtiö hakee ympäristölupaa myös tontilla olevan tuhkan hautaamiseksi maahan.

Tontilla on arviolta yhteensä 12 000 tonnia voimalaitoksen pohja- ja lentotuhkaa, jota voitaisiin Kaipola Green Portin suunnitelman mukaan käyttää maanparannukseen kiinteistön alueella.

Tuhkalla korvattaisiin maahan haudattua kuorta ja haketta, jotka kaivettaisiin ylös ja käytettäisiin voimalan polttoaineina.

Yhtiö tutkii myös muita mahdollisuuksia tuhkien hyödyntämiseksi.

Elylle raportoidaan kuukausittain

Kaipola Green Port aikoo raportoida ely-keskukselle pois kuljetettujen kuormien määrän ja painon kuukausittain. Lisäksi tarvittaessa järjestetään seurantakokouksia.

Elyn ympäristöyksikön päällikkö Sohvi Hälikän mukaan tarkoitus on, että siivous saadaan aloitettua mahdollisimman pikaisesti.

– Ensimmäinen seurantapalaveri on sovittu joulukuulle, Hälikkä sanoo.

Kaipola Green Portin hallituksen puheenjohtaja Martti Inkovaaran mukaan siivoamisessa ei olla vielä päästy seitsemän rekkalastin viikkovauhtiin.

– Määrät kasvavat pakkasten myötä, kun kysyntä kasvaa, Inkovaara toteaa tekstiviestitse.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen.

Videolla kerrotaan Kaipolan jätevuorten tilanteesta elokuussa. Nyt Kaipola Green Port on toimittanut ely-keskukselle vaaditun suunnitelman siivoamisesta.

Jämsän Kaipolassa toimi 1,5 vuotta kiertotalousyritys, joka jätti valtavan määrän jätettä taivasalle. Video: Petri Aaltonen / Yle

Juttua muokattu 21.11. klo 22.10 Lisätty Martti Inkovaaran kommentit, jotka saatiin jutun julkaisun jälkeen. Aiemmin jutussa luki, ettei Inkovaaralla ollut lisättävää elylle toimitettuun sopimukseen.