Tältä näyttää Pentuliven neliviikkoisten pentujen päivä kuvina
Syömisen ja päiväunien väliin alkaa päivä päivältä tulla enemmän vilinää ja vilskettä. Pentuliven pennut ovat myös saaneet isomman pentulaatikon ja uusia, jännittäviä virikkeitä.
Suuren kokonsa vuoksi ”Mörssäri”-lempinimen saanut Välke otti lounaan jälkeen päikkärit. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Stefanie Lindroos
•
Pentuliven kymmenen pentua Tuike, Säde, Välke, Kipinä, Salama, Rusko, Hämy, Pilke, Kulo ja Tähti täyttivät sunnuntaina neljä viikkoa. Pentulassa on alettu nähdä villejä leikkejä, ja pennut ovat päässeet myös tutustumaan vieraisiin ihmisiin.
Edelleen suuri osa päivästä kuluu kuitenkin pennuilla vauvojen tapaan syöden ja nukkuen.
Loimu-emo imettää pentuja edelleen, mutta kiinteän ruoan osuus pentujen ruokavaliosta lisääntyy koko ajan. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Pennut ovat kasvaneet niin paljon, että ylettyvät nyt myös pystymalliseen maitobaariin. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Tähti on selvästi oppinut, mitä koiranpentuilme tarkoittaa. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Nam, sapuskaa! fiilistelevät Kulo ja Pilke. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Kesken ruokailun saattaa iskeä väsy, kuten Hämy-pennulle. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Loimu-emo on aina pentujen ruokailun lopuksi valmiina pistämään poskeensa pentujensa jämät. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Pentujen asuinympäristö eli pentulaatikko on nyt laajennettu täyteen kokoonsa.
Merkittävästi suuremman pinta-alan lisäksi pennut saivat myös laajennettuun laatikkoon useita erilaisia virikkeitä, joihin ovat saaneet nyt pari päivää tutustua.
Uuden puusta rakennetun puomin alle on pentujen mielestä selvästi mukava käpertyä. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Kukkuu! huikkaa Säde. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Myös keinuva tasapainolauta on todettu erittäin miellyttäväksi nukkumapaikaksi. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Tähti oppi ulvomaan! Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Leikkimistä on alkanut näkyä niin pentujen välillä kuin itsenäisestikin lelujen kanssa. Loimu-emoakin on haettu leikkimään.
Pentulaatikossa käyneiden vieraiden sormia taas on nakerreltu pienillä naskalihampailla.
Ihmisten kädet ovat pentujen mielestä parhaita leluja. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Tuike on löytänyt lelujen ihanuuden. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Hei leikitään, Tähti! Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Mitähän tässä juonitaan? Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Tähti, eli lempinimeltään ”Pyllypilkku”, on jo ihan ison koiran näköinen tyyppi. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Laajennetun pentulaatikon myötä myös erilaisia nukkumapaikkoja on pennuille tarjolla enemmän. Useat pennut ovatkin selvästi löytäneet omia lempparipaikkojaan, joissa unet maistuvat kaikista parhaiten.
Monet koirat tykkäävät nukkua jotakin reunaa vasten. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Pienet, uniset tassut. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Uni maistuu pienille pennuille. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Kipinän lempparipaikka on löytynyt ihmisen läheisyydestä. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Kauniita unia, pennut! Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Seuraa pentujen elämää Pentuliven ympärivuorokautisesta lähetyksestä: