Oikeusasiamies kritisoi Oulua: rakennusvalvonta puuttunut airbnb-toimintaan lainvastaisesti

Oikeusasiamiehen mukaan Oulun rakennusvalvonta on toiminut lainvastaisesti kiistassa, joka koskee huoneistojen lyhytaikaista vuokrausta.

Asemantorni-kerrostaloja Rautatienkadulla Oulussa.
Oulussa on kiistelty jo useamman vuoden ajan lyhytaikaisen vuokrauksen käytännöistä. Kuva: Taneli Kärki / Yle
  • Risto Ukkonen

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin huomauttaa Oulun kaupunkia lainvastaisista toimista keskusta-asuntojen airbnb-kiistassa.

Kyseessä on pari vuotta jatkunut vääntö asuntojen lyhytaikaisesta vuokrauksesta, jossa kaupungin mukaan on majoitustoiminnan piirteitä. Rakennusvalvonta on muun muassa asettanut asuntoaan vuokranneille uhkasakkoja.

Kaupungin toimista kanneltiin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kanteluratkaisun mukaan laissa eikä oikeudessa ole otettu kantaa siihen, kuinka lyhyet vuokrausjaksot ovat majoitustoimintaa tai milloin kalustetun asunnon lyhytvuokraus muuttuu majoitustoiminnaksi.

Ratkaisussa todetaan myös, että Oulun rakennusvalvonta ei ole käyttänyt asian selvittelyssä tapauskohtaista kokonaisharkintaa, mikä on vaarantanut osakkeenomistajien tasapuolisen kohtelun.

Oikeusasiamies muistuttaa myös, että lyhytvuokrausta ei voi tarkastella ja rajoittaa ainoastaan airbnb-perusteilla, koska käytettävissä on myös muita lähes vastaavia alustoja.

Omaisuuden suoja vuokraajien tukena

Sakslin nostaa ratkaisussaan esille myös omaisuuden suojan. Sitä koskeva perusoikeus edellyttää, että osakkeenomistaja voi vuokrata hallinnassaan olevia asuinhuoneistoja myös lyhytaikaisesti. Rakennusvalvonta ei siis voi pitää pelkkää vuokraustoimintaa osoituksena tosiasiallisesta majoitustoiminnasta.

Kaupungin mukaan lyhytaikaisessa vuokrauksessa on ollut kyse majoitustoiminnasta, minkä takia huoneistojen käyttötarkoitus tulisi muuttaa sitä vastaavaksi. Asiasta kannelleiden mukaan Oulun rakennusvalvonnan toimet ja ohjeet eivät ole perustuneet lakiin.

Lisäksi apulaisoikeusasiamies toteaa, että rakennusvalvonnan toimittama puutteellinen lausunto on haitannut asian selvittelyä ja myös kantelijoita on kohdeltu hyvän hallintotavan vastaisesti kiistan aiemmissa vaiheissa.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan kaupunki on toiminut osin lainvastaisesti ja ohjeistaa rakennusvalvontaa kiinnittämään huomiota oikeudellisiin arviointiperusteisiin asian selvittelyssä.