Sydämen sulattavat kuvat: Pentuliven pennut viidennen viikon pikkujoulupotreteissa

Pentuliven pennut täyttävät sunnuntaina viisi viikkoa. Pienistä palleroista on kasvanut jo ihan koiran näköisiä hassuttelijoita, ja kepposet lisääntyvät päivä päivältä.

Säde.
Joulutunnelma täytti pentulan, eivätkä Loimun pennut pistäneet pahakseen. Kuvassa Säde-pentu. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
  • Stefanie Lindroos

Pennut pääsivät Pentuliven viidennen viikon potreteissa poseeraamaan pikkujouluteemaisen rekvisiitan keskellä.

Tähti.
Pentueen kuopus ja täydellisen koiranpentuilmeen oppinut Tähti käytti kuvausrekvisiittaa luovasti hyödykseen. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Rusko.
Rusko on selvästi syntynyt huippumalliksi. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Kipinä.
Kipinä on todellinen hassuttelija, ja aina valmiina leikkiin! Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Säde.
Pikku Säde-kaunotar otti kasvoilleen herkimmän ilmeensä. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Pilke.
Pilke tiesi heti, minne sydämen sulattava katse pitäisi suunnata. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Välke.
Välke eli lempinimeltään ”Mörssäri” on edelleen pentueen suurin kaveri. Saattaa myös olla komein! Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Hämy.
Suloinen Hämy on edelleen kuin pieni musta nallekaru. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Tuike.
Tuikkeen silmät tuikkivat kilpaa jouluvalojen kanssa. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Kulo.
Paikallaan poseeraaminen on Kulon mielestä täysin turhanpäiväistä hömpötystä. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle
Salama.
Voi ihana pieni Salama, joka aina yhtä hyväntuulisena hurmaa katsojat omanlaatuisella touhuilullaan. Kuva: Stefanie Lindroos / Yle

Pentuliven pennuista otetaan potretit joka viikko niiden kehityksen seuraamiseksi. Aiemmat muotokuvat löydät täältä:

Ensimmäisen viikon potretit
Toisen viikon potretit
Kolmannen viikon potretit
Neljännen viikon potretit

Muokkaus 2.12.: Lisätty pääkuvan kuvatekstiin pennun nimi.