Kaakkois-Suomen poliisi valvoo liikennettä viikonloppuna tehostetusti. Varsinkin puhallutuksia on, sillä pikkujoulukausi on kuumimmillaan. Poliisi tekee myös huumepikatestejä.
Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että viime vuosina marraskuut ovat olleet erityisen synkkiä kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien osalta. Rattijuopumus on ylinopeuden ohella yleisin tappaja liikenteessä.
Poliisi kannustaa suunnittelemaan etukäteen, miten kulkee pikkujouluihin ja sieltä pois. Jos alkoholi on mukana kuvioissa, poliisi kannustaa jättämään auton kotiin.
– Käytä matkoihin esimerkiksi taksia. Muutama kymppi turvallisesta kyydistä on hintansa väärti, poliisi toteaa.
Koko maassa vuosittain jää kiinni noin 17 000 kuljettajaa, jotka ovat ajaneet alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisina.