Simon aurinkovoimalan työmaalla kävi varkaita

Lapin poliisilla on ollut toistaiseksi vilkas viikonvaihde eripuolilla Lappia.

Poliisiauto talvella
Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle
  • Jari Peltoperä

Simossa Poikelantien aurinkovoimalan työmaalla on käynyt lauantain vastaisena yönä varkaita. Alueelta on anastettu työkaluja, drone, inverttereitä ja aurinkopaneeleita.

Varkauden tapahtuma-aika on lauantaina puolen yön jälkeen. Paikalla on nähty tekoaikaan valkoinen pakettiauto, jossa on ollut kolme henkilöä. Lapin poliisi pyytää havaintoja tapahtuneesta.

Kemissä mies oli tullut perjantai-iltana kylään ja illanvietto oli äitynyt riidaksi asunnon isännän kanssa. Paikalle mennyt poliisipartio otti kylästelijän kiinni ja toimitti hänet Kemin poliisivankilaan. Poliisipartio joutui raudoittamaan miehen vastarinnan vuoksi.

Mies uhkaili lauantaina aamuyöstä toista miestä Kemissä Sammonkadulla tappamisella ja potkaisi tätä polveen sekä painoi peukalolla silmään. Uhri pääsi tilanteesta karkuun. Paikalle mennyt poliisipartio ei löytänyt tekijää tapahtumapaikalta tai sen läheisyydestä.

Autolla liikenteessä ollut mies joutui perjantai-iltana Koivuharjunkadulla poliisipartion pysäyttämäksi. Miehelle suoritettiin huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille. Miestä käytettiin sairaalassa verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Vakavaa väkivaltaa Rovaniemellä

Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen lauantaiyönä kello kahden aikaan henkilöstä, joka oli joutunut epäillyn väkivaltarikoksen uhriksi Rovaniemellä. Uhrin vammojen sekä tapahtumapaikalla tehtyjen selvitysten perusteella poliisi epäilee täysi-ikäisen naisen joutuneen vakavan väkivallan uhriksi yksityisasunnossa.

Poliisi tavoitti tapahtuma-asunnosta miehen, jonka epäillään syyllistyneen asiassa törkeään pahoinpitelyyn. Mies otettiin kiinni ja hänet kuljetettiin Rovaniemen poliisivankilaan.

Poliisi jatkaa epäillyn rikoksen yksityiskohtien selvittämistä. Rikoksesta epäilty on pidätetty.

Sivullinen autoilija ilmoitti poliisipartiolle penkkaan ajetusta ajoneuvosta Sodankylässä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ilmoittajan mukaan ajoneuvossa oli myös mahdollisesti päihtynyt kuljettaja.

Poliisipartio tapasi tuntomerkkeihin sopivan ajoneuvon lumipenkkaan ajettuna ja ajoneuvon kuljettajan paikalta mieshenkilön. Kuljettajan paikalla istuneelle miehelle suoritettiin puhalluskoe ja hänen epäillään ajaneen ajoneuvoa päihtyneenä.

Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.