Puhtausalan järjestö Puhtausala arvioi, että kotitalousvähennykseen ensi vuoden alusta tuleva iso leikkaus heijastuu etenkin eläkeikäisten mahdollisuuksiin tilata siivousta koteihinsa.
Heillä ei ole sen jälkeen enää varaa tilata esimerkiksi siivousta koteihinsa entiseen malliin.
– Se tarkoittaa tavalliselle kotitalolle yli tuhannen euron heikennystä kotitalousvähennykseen. Kun keskituloisen eläkeläiseltä poistetaan iso osa vähennyksestä, romahdus voi olla aika iso. Se kolahtaa varsinkin pienempiin siivouspalveluyrityksiin, arvioi Puhtausalan toiminnanjohtaja Sari Mattila.
Mattilan mukaan realiteetti voi ensi vuonna olla se, että palveluyritykset joutuvat miettimään henkilöstöratkaisujaan. Irtisanomisiakin voi tulla.
– Kotitaloudet ovat hyvin tärkeitä asiakkaita alalle. Meillä on paljon palveluntuottajia, jotka ovat keskittyneet kotisiivouspalveluun, Mattila sanoo
Suomessa on yli 6 000 siivousalan yritystä.
Siivoussesonki joulukuussa
Kun tieto verovähennyksen pienenemisestä tuli julkisuuteen aiemmin tänä vuonna, saattoi olettaa kotitalouksien kiirehtivän hyödyntämään nykyisen suuruisen vähennyksen vielä ennen vuodenvaihdetta.
Mattilan mukaan kotitalousvähennyksen vaikutusta syksyn työtilauksiin on kuitenkin vaikea arvioida, koska puhtausalalla on ollut hyvin töitä koko ajan muutenkin.
Joulukuu taas on Mattilan mukaan siivousalan yrityksille perinteisesti kiireistä sesonkiaikaa. Joulusiivoukset työllistävät paljon. Maanantaina 2. joulukuuta vietetään pohjoismaista Puhtauspäivää.