Ihmisiä on menossa istuntosaliin Oulun käräjäoikeudessa.
Oikeudenkäynti alkoi noin kello yhdeksältä. Kuva: Rami Moilanen / Yle

Oulun Valkean 15-vuotias puukottaja oli syyntakeeton – puolustus: Poika ei saanut tarvitsemaansa hoitoa

Oulun käräjäoikeus käsitteli tänään kauppakeskus Valkeassa kesäkuussa tapahtunutta toista puukotusta. Yle oli paikalla oikeudessa. Tuomio annetaan myöhemmin.

    • Eetu Ruonakoski

Tästä on kyse

  • 15-vuotias poika hyökkäsi ulkomaalaistaustaisen miehen kimppuun veitsellä Oulun kauppakeskus Valkeassa 18. kesäkuuta.
  • Poika on itse kertonut, että puukotuksella oli rasistinen motiivi, ja että hänen tarkoituksenaan oli aiheuttaa uhrille vamma.
  • Syyttäjä vaatii alaikäiselle pojalle rangaistusta murhan yrityksestä. Poika kiistää syytteen ja katsoo syyllistyneensä lievempään rikokseen.
  • Poika oli mielentilatutkimuksen perusteella teon aikaan syyntakeeton. Puolustuksen mukaan poika ei saanut tarvitsemaansa hoitoa ennen väkivallantekoa.
Aluesyyttäjä Emilia Mourujärvi kertoo videolla, miksi alaikäistä poikaa syytetään murhan yrityksestä. Poika on kiistänyt syytteen, vaikka myöntää puukotuksen.
Eetu Ruonakoski

Oikeudenkäynti päättyy, tuomio annetaan myöhemmin

Tuomio asiassa annetaan maanantaina 16. joulukuuta.

Istuntopäivän päätteeksi käräjäoikeus päätti, että poikaa ei enää määrätä pidettäväksi vangittuna.

Käytännössä poika ei kuitenkaan pääse vapaaksi, sillä THL on aiemmin mielentilatutkimuksen yhteydessä määrännyt pojan tahdonvastaiseen hoitoon. Poika on tällä hetkellä sairaalassa.

Eetu Ruonakoski

Syytetyn puolustus: Pojan mieli järkkyi, eikä hän saanut apua

Loppulausunnossaan syytetyn pojan puolustus vetoaa siihen, että poika kärsi tapahtumien aikaan mielenterveysongelmista.

Asianajaja Kari Eriksson kuvailee pojan mielen olleen järkkynyt, ja ettei poika saanut tapahtumien aikaan tarvitsemaansa apua.

Eriksson toistaa jo aiemmin oikeudelle kertomansa siitä, että pojan oli tarkoitus päästä mielenterveysongelmien johdosta seurantatutkimuksiin keväällä 2024. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

Erikssonin mukaan hyvinvointialue Pohteelta kerrottiin pojan äidille, ettei resursseja tutkimusten järjestämiselle ole.

Tutkimukset lykättiin Erikssonin mukaan hamaan tulevaisuuteen, vaikka pojan tila oli alkanut heikentyä jo syksyllä 2023. Puolustuksen mukaan poika oli tuolloin alkanut viettää entistä enemmän aikaa verkossa, vetäytyä ja valvoa öitä.

Lähempänä tapahtumapäivää poika alkoi kantaa mukanaan puukkoa ja viettää vielä entistä enemmän aikaa verkossa ulkomaalaisvihaan ja ulkomaalaisten satuttamiseen liittyvien aiheiden parissa.

Erikssonin mukaan kesäkuun puukotus on suoraa jatkumoa tälle kaikelle.

Puolustus kiistää edelleen, että puukotus olisi ollut murhan yritys.

Eetu Ruonakoski

Poika todettiin syyntakeettomaksi

Nyt käynnissä ovat osapuolten loppulausunnot.

Syyttäjä kertoo omassa puheenvuorossaan, että poika on todettu THL:n mielentilalausunnossa syyntakeettomaksi. Mielentilatutkimus tehtiin pojalle poikkeuksellisesti jo poliisin esitutkinnan aikana.

Syyntakeettomuus tarkoittaa sitä, että poika ei tapahtumien aikaan ymmärtänyt tekoaan tai sen seurauksia.

Syyntakeettomuus tarkoittaa myös sitä, että poikaa ei tulla määräämään rikoksesta rangaistukseen, vaan käräjäoikeus määrää hänet tarvittaessa hoitoon.

Eetu Ruonakoski

Puukottaja äänessä

Poika kertoo puukottaneensa maahanmuuttajaa tarkoituksenaan satuttaa tätä, mutta ei surmata. Syyksi hän kertoo maahanmuuttovastaisuuden.

Pojan mukaan hänen maahanmuuttovastainen asenteensa voimistui viime vuoden aikana. Hän ei osaa sanoa syytä tälle.

Poika kertoo, että tapahtumapäivänä hän huomasi Valkeassa maahanmuuttajan ja puukotti tätä käteen muutaman kerran.

Poika ei osaa kommentoida, miksi kirjoitteli ennen puukotusta verkkokeskusteluissa muun muassa toiveista surmata ulkomaalaistaustaisia.

Poika kertoo, että nyt jälkikäteen ajatellen hänen olisi tullut jättää koko teko tekemättä.

Poika kertoo suunnitelleensa tekoa muutaman päivän ajan.

Hän kiistää, että olisi aiemmin kesäkuussa seuraillut muita ulkomaalaistaustaisia ihmisiä tai etsineensä sopivaa uhria, kuten hän verkkokeskusteluissa muille ihmisille väitti.

Eetu Ruonakoski

Uhri äänessä

Istunto jatkuu. Seuraavaksi vuorossa on puukotuksen uhriksi joutuneen ulkomaalaismiehen kuuleminen. Mies kertoo tapahtumista tulkin avustuksella.

Mies kertoo päässeensä tapahtumapäivänä työvuorosta ravintolasta noin iltayhdeksän aikaan.

Töiden jälkeen mies käveli kohti kauppakeskus Valkeaa ajatuksenaan tehdä joitain ostoksia. Mies kuunteli kävellessään musiikkia kuulokkeista.

Tultuaan sisään kauppakeskukseen mies havahtui siihen, että joku pistää häntä selän takaa. Hän ei ensin ymmärtänyt mitä tapahtuu. Kun hän kääntyi ympäri, hän näki jonkun lyövän häntä silmittömästi.

– Järkytyin niin pahasti, etten tiennyt mitä tehdä, mies sanoo.

Mies lähti juosten karkuun, ja meni vieressä oleviin liukuportaisiin. Mies kertoo, että oli vähällä kaatua. Hän kuitenkin pysyi pystyssä ja pääsi kauppaan pyytämään apua.

Kaupassa mies riisui paitansa, jotta näkisi, mihin häntä on pistetty veitsellä. Hän sai apua kaupan työntekijöiltä.

Uhri kertoo, että puukotus on vaikuttanut vakavasti hänen elämäänsä.

Mies on kärsinyt tapahtuneen jälkeen unettomuudesta, eikä kertomansa mukaan pysty esimerkiksi keskittymään asioihin tavalliseen tapaan.

Hän kertoo kärsivänsä myös pelkotiloista, eikä uskalla enää esimerkiksi liikkua ulkona normaalisti tai käydä harrastuksissaan.

Eetu Ruonakoski

Yleisö poistetaan salista

Käräjäoikeus alkaa nyt käsitellä salassa pidettäviä todisteita, kuten syytetyn pojan mielentilaa koskevaa lausuntoa.

Yleisöä pyydetään poistumaan.

Oikeus aikoo pitää todisteiden katsomisen jälkeen lounastauon.

Oikeudenkäynti jatkuu aikaisintaan noin kello 12.45.

Eetu Ruonakoski

Puukotus tallentui valvontakameraan

Oikeudessa katsotaan nyt valvontakameratallenteita tapahtumapäivältä.

Videoilla näkyy puukotusta edeltäneet hetket, itse väkivallanteko sekä kiinniotto.

Puukotuksen näyttävällä videolla 15-vuotias poika seuraa aikuista ulkomaalaistaustaista miestä kauppakeskus Valkean kesäkadulle ja lähestyy miestä kävellen takaa päin.

Poika vetää taskustaan yllättäen puukon ja lyö miestä ylävartaloon kolmella voimakkaalla iskulla.

Uhri pakenee paikalta kauppakeskuksen kellarikerroksessa sijaitsevaan ruokakauppaan, missä hänelle annetaan apua. Puukottaja puolestaan jää vartijoiden huostaan.

Eetu Ruonakoski

Google-hakuja

Syyttäjän mukaan poika haki hyvin paljon tietoa aatemaailmaansa ja valmistelemaansa tekoon liittyen.

Syyttäjä esittelee listaa pojan laitteilta löydetyistä google-hauista.

Poika on etsinyt tietoa muun muassa erilaisista äärioikeistoaatteista ja -liikkeistä sekä tieto suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja esimerkiksi nuorille määrättävistä rangaistuksista.

Hakujen perusteella poika halusi myös tietoa muun muassa siitä, millaisia ovat Suomen nuorisovankilat ja mitä poliisiasemalla tapahtuu.

Eetu Ruonakoski

Halusi liittyä kerhoon

Edelleen oikeudessa käydään läpi pojan verkossa käymiä keskusteluja.

Yhdessä keskustelussa poika juttelee toisen suomalaisena nuorena poikana esittäytyneen henkilön kanssa.

Puukotuksesta syytetty poika haluaisi liittyä nuoremman pojan edustamaan kerhoon. Nuorempi poika kysyy syytetyltä, onko tämä rasisti ja valmis tekemään rikoksia.

Poika vastaa olevansa rasisti Euroopan ulkopuolelta tulevia ihmisiä kohtaan ja valmis jopa rikoksiin aatteensa puolesta. ”Olet sopiva jäsen”, nuorempi poika toteaa.

Keskustelussa puhutaan myös muun muassa nyrkkiraudan hankkimisesta. Syytetty haluaisi ostaa sellaisen. Nuorempi poika kertoo tietävänsä henkilön, joka valmistaa nyrkkirautoja kerhon jäsenille.