Ähtärin kaupungin talousnäkymät ovat vaikeat. Miinukselta ei päästä ainakaan vielä ensi vuonna.
Kaupunginjohtaja Perttu Sonninen kertoo, että lähtötilanne talousarvion tekoon oli äärimmäisen hankala. Yli kahden ja puolen miljoonan euron alijäämästä päästiin alle puolen miljoonan alijäämään (0,4 m€) syksyn talousarviotyöskentelyn aikana.
Vaikeuksien takana ovat viime kesänä tehdyt 7,6 miljoonan euron alaskirjaukset sekä myös yleinen työllisyys- ja taloustilanne.
– Sopeuttamistoimia on löydetty yli 7 miljoonan euron edestä, kertoo Sonninen.
Ähtärin kuluvan vuoden alijäämä asettunee noin -1,4 miljoonaan euroon. Joulukuussa tämän vuoden luvut vielä täsmentyvät.
Henkilöstösäästöt näkyvät
Kaupunginjohtaja pahoittelee, että etenkin säästöt henkilöstöstä tulevat näkymään myös kuntalaisten palveluissa.
Henkilöstön kanssa on käyty yt-neuvottelut viime viikkojen aikana. Ne ovat päättyneet ja henkilöstölle on kerrottu lopputuloksesta tänään tiistaina.
– Lomautuksia ja tehtävien uudelleenjärjestelyjä on tulossa, kertoo sivistys- ja henkilöstöjohtaja Eija Kuoppa-aho.
Henkilöstösäästöt tarkoittavat myös osa-aikaistamisia ja toimenkuvien muutoksia, joita arvioidaan tapauskohtaisesti. Ketään ei kuitenkaan irtisanota.
Lomautukset koskevat kaikkia, kesto voi vaihdella.
– Koulujen kohdalla meidän pitää kuitenkin pitää huoli, että oppilaat voivat opiskella turvallisesti, vakuuttaa kunnanjohtaja Sonninen.
Kaupunki kertoi yt-neuvottelujen käynnistämisestä marraskuun alussa. Siinä tavoiteltiin noin 350 000 euron säästöjä.
Investoinneissa hengähdystauko
Kuntatalouden tärkeimpiä mittareita oleva vuosikate voisi olla Ähtärissä parempi. Hallintojohtaja Seppo Karjala kuitenkin sanoo, että vuosikate on nousussa edellisvuosiin verrattuna.
Poistot ovat korkealla tasolla eli näkyvät taloutta heikentävästi viime vuosien investointien takia.
Ähtäriin valmistui uusi Otson koulu ja uimahalli Loiske.
– Suurimmat investoinnit on nyt tehty ja nyt vedetään vähän henkeä, sanoo Karjala.
Ensi vuonna odotetaan lukion ja Sedun yhteiskampuksen valmistumista Tuomarniemeen.
Lainakantaan on tänä vuonna tullut iso lisäys, mutta se lähtee ensi vuonna laskuun, kertoo Karjala. Ähtärin lainakanta on 51,2 miljoonaa euroa eli 9 767 euroa asukasta kohden.
Verotulojen määrään ennakoidaan pientä nousua, koska Ähtäri nosti tuloveroprosenttiaan puoli prosenttiyksikköä (10,6%:iin). Myös valtionosuudet nousevat ensi vuonna.
Kriisiytymisen riski
Ensi vuosi on siis miinusvuosi, mutta Ähtäri pyrkii pääsemään pidemmän aikavälin taloussuunnittelussa 2026-2028 plussalle.
Ähtäri on ollut kaksi kertaa kriisikuntamenettelyssä. Vielä ei valtiovarainministeriö ole ottanut yhteyttä, mutta vaara on olemassa.
– Odottavat varmasti vuoden 2024 tilinpäätöksen valmistumista ja sen perusteella katsovat kriisikuntakriteerien täyttymistä. Tämä vuosi tulee olemaan alijäämäinen, mutta ottavatko yhteyttä, sen näkee vasta myöhemmin, sanoo Sonninen.
Tänä vuonna kaupunginjohtajana aloittanut Sonninen sai käsiinsä ison ongelmavyyhdin. Hän ottaa vaikeudet kuitenkin haasteena.
– Yritämme niitä ratkoa yksi pala kerrallaan, iso kuva tarkkana mielessä.
Artikkeliin täydennetty henkilöstösäästöjen yksityiskohtia ja lisätty viimeinen kappale klo 14:17.