Paltamon murhaepäilty myönsi tekonsa – veriteon jälkeen mies törmäsi rekkaan ja poistui sairaalasta ilman lupaa

Miehen epäillään syyllistyneen ex-puolisonsa murhan lisäksi törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Murhasta epäilty osallistui vangitsemisistuntoonsa videoyhteydellä.
  • Essi Puuri

Poliisi on päässyt kuulemaan Paltamon Mieslahdessa tapahtuneesta naisen murhasta epäiltyä 60-luvulla syntynyttä miestä.

Rikoskomisario Marko Kähkönen kertoo, että epäilty on myöntänyt aiheuttaneensa entisen aviopuolisonsa kuoleman. Teko tapahtui perjantai-iltana 29. marraskuuta.

Ylen tietojen mukaan entisen pariskunnan osapuolet olivat pohjoispohjanmaalaisia.

Oulun poliisilaitos sai tiedon rikosepäilystä lauantai-aamuna 30. marraskuuta yleisöilmoituksen perusteella. Uhri löytyi samana päivänä kuolleena Mieslahdessa sijaitsevalta Kainuun opistolta, jossa hän oli majoittunut työtehtävissä. Opistolla oli meneillään jouluteemainen leiri, jossa uhri oli ollut mukana avustamassa yhtä leirille osallistunutta.

Miehen epäillään lisäksi syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Hänen epäillään lähteneen tekonsa jälkeen ajamaan päihteiden vaikutuksen alaisena ja törmänneen vastaan tulleen rekan keulaan Paltamossa. Törmäyksen jälkeen hänet vietiin sairaalaan, josta hän poistui luvatta lauantai-aamuna 30. marraskuuta.

Samaan aikaan poliisi sai tiedon epäillystä henkirikoksesta. Poliisi otti epäillyn kiinni Pyhännällä myöhemmin samana päivänä. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Mies on tällä hetkellä vangittuna.

Poliisin tietojen mukaan rikoksessa ei ole osallisena muita henkilöitä. Poliisi kertoo jatkavansa asian tutkintaa.