Lapinlahden alueella Helsingissä kaukolämpövesivuoto, yhdelle palovammoja

Vuoto aiheutti höyrypilven. Pelastuslaitos on poistunut alueelta, mutta työmaalla jatkuvat korjaustyöt.

Helsingin pelastuslaitos hihamerkki.
Tehtävää hoitaa Helsingin kaupungin pelastuslaitos. Kuvituskuva. Kuva: Matti Myller / Yle
  • Anna Horppu

Helsingissä Lapinlahden alueella on tapahtunut kaukolämpövesivuoto. Vuoto sijaitsi Lapinlahdenpolulla.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos oli kohteessa eristämässä aluetta. Vuoto aiheutti höyrypilven ja alueella liikkumista kehoitettiin välttämään palovammariskin takia.

Pelastuslaitoksen mukaan yksi henkilö sai palovammoja.

Pelastuslaitos poistui paikalta noin puoli neljältä iltapäivällä paikalta, mutta alueella tehdään edelleen korjaustöitä työmaa-alueella.

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Toni Kannikoski kertoi tilanteesta hieman ennen kello kolmea iltapäivällä.

– En osaa sanoa aivan tarkkaan, kuinka laajalle se on päässyt leviämään. Vettä ohjataan yhteen katuviemäriin. Vesi on lähes sata-asteista ja höyryä tulee runsaasti.

Kannikoski kertoo, että palovammoja saanut henkilö oli pyörällä liikenteessä ja sai palovammoja jalkoihinsa. Paikalle hälytettiin siksi myös ensihoito.

Energiayhtiö Helen kertoi viestipalvelu X:ssä kello kolmen aikaan iltapäivällä, että vuodon selvitys- ja korjaustyöt ovat käynnissä. Helen kertoi pahoittelevansa vuodosta aiheutuvaa haittaa.