Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia järjestetään jälleen ympäri Etelä-Pohjanmaata.
Ensimmäisen kerran joululauluja pääsee laulamaan nyt viikonloppuna, esimerkiksi lauantaina Kyrön tislaamolla tai sunnuntaina Törnävän kirkossa Seinäjoella.
Laulaa voi joulun alla myös muun muassa Lapuan tuomiokirkossa, Kortesjärven, Kauhavan ja Teuvan kirkoissa.
Yhteensä Etelä-Pohjanmaalla järjestetään yli 30 Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta.
Kauneimpia joululauluja laulettiin ensimmäisen kerran vuonna 1973.
Lauluhetkissä on perinteisesti kerätty kolehti Suomen Lähetysseuralle, jonka tuotolla on autettu köyhimpien maiden lapsia.