Päijät-Hämeen hyvinvointialue nostaa asiakasmaksujaan tuntuvasti ensi vuoden alusta.
Korotukset perustuvat maan hallituksen päätökseen nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismäärää. Päijät-Hämeen hyvinvointialue korottaa hinnat heti täysimääräisenä. Korotuksella hyvinvointialue saa lisää tuloja 6,8 miljoonaa euroa.
Aluevaltuusto hyväksyi maksujen korotuksen maanantaina äänin 41–27.
– Asiakasmaksut ovat osa hyvinvointialueen rahoitusta. Ilman korotusta meillä olisi entistä vähemmän rahaa käytettävissä palveluiden järjestämiseen, perusteli aluehallituksen puheenjohtaja Sari Niinistö (kok.)
Perusterveydenhuollon asiakasmaksut nousevat 22,5 prosentilla ja erikoissairaanhoidon maksut 45 prosentilla.
Esimerkiksi lääkärin vuosimaksu nousee 46 eurosta yli 56 euroon.
Yksittäinen lääkärikäynti nousee 23 eurosta yli 28 euroon. Päiväkirurginen toimenpide maksaa aiemman 150 euron sijaan 218 euroa.
Käynti päivystyspolilla Akuutti24:ssä maksaa ensi vuoden alusta alkaen hieman yli 66 euroa euroa aiemman 46 euron euron sijaan.
Korotuksesta äänestettiin
Harri Pikkarainen (vas.) teki valtuustossa muutosesityksen, jonka mukaan asiakasmaksujen korotus olisi ollut maltillisempi. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän mukaan korotus kohdistuu epätasapuolisesti: eniten pienituloisiin, yksinhuoltajiin, iäkkäisiin, vammaisiin ja sairaisiin.
Pikkarainen ehdotti korotusprosentiksi 8, jolloin tuloja olisi tullut vajaat seitsemän miljoonan sijaan 2,2 miljoonaa.
– Sadan miljoonan euron alijäämän kattaminen asiakasmaksuilla on sama kuin yrittäisimme tyhjentää hiekkalapiolla Vesijärveä, perusteli Pikkarainen.
SDP:n valtuustoryhmän enemmistö kannatti vasemmistoliiton muutosesitystä pienemmästä korotuksesta. Muutosesityksen takana olivat myös vihreiden valtuustoryhmä ja Pro Lahden Kalle Aaltonen ja Seppo Korhonen, Liikutamme–ryhmän Tuija Saloranta sekä perussuomalaisten Johanna Ekman, Saija Granlund ja Sari Sikkilä.
Kokoomuksen Hannu Rahkonen muistutti, että ilman täysimääräistä korotusta ensi vuoden talousarviosta tulee alijäämäinen. Sari Niinistön (kok.) mukaan vähävaraiset voivat saada asiakasmaksuista alennuksen tai maksuvapautuksen. Asiakasmaksujen maksukatto on 762 euroa.
Aluevaltuuston päätöksestä jätettiin eriäviä mielipiteitä.