Jäät ovat vaarallisen heikot, mutta kelkkaryhmiä ajelee silti Kemijoella Rovaniemellä – vakava varoitus kaupunkilaisille

Lapin pelastuslaitos ja Rovaniemen kaupunki varoittavat heikoista jäistä Kemijoella erityisesti Rovaniemen keskustan kohdalla.

Kemijoen pääuomassa on jääpeite.
Kemijoki ei ole vielä saanut riittävän vahvaa jääpeitettä, jotta jäällä voisi turvallisesti liikkua. Kuva Kemijoen jäästä otettu marraskuun lopussa. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen / Yle
  • Laura Valta

Rovaniemen kaupunki ja Lapin pelastuslaitos varoittavat heikoista jäistä erityisesti Rovaniemen kaupungin keskusta-alueella ja sen lähettyvillä.

Kemijoen jäällä on jalanjälkiä muun muassa Korvanniemen kohdalla, vaikka joen jäätilanne on erittäin heikko ja jäälle meneminen on hengenvaarallista.

Jopa kelkkailijiaryhmiä on jo käynyt ajamassa joen jäillä.

Pelastuslaitos muistuttaa, että moottorikelkkasafareita tarjoavien yritysten tulee varmistaa jään riittävä vahvuus. Teräsjäätä pitää olla 20 senttimetriä koko reitin matkalta ennen kuin turistiryhmiä viedään jäälle.

– Jos jäällä havaitsee ihmisen, häntä tulee kehottaa välittömästi poistumaan rannan suuntaan, sanoo turvallisuuskouluttaja Riku Mäenpää Lapin pelastuslaitokselta.

Myös kaupungin keskustan ulkopuolella jokien jäätilanne voi olla heikko. Supon muodostuminen aiheuttaa sulia arvaamattomiin kohtiin, kerrotaan kaupungin ja pelastuslaitoksen yhteisessä tiedotteessa.

Visit Rovaniemi tiedottaa heikoista jäistä matkailijoita. Kaupunki pyytää myös Airbnb-majoittajia varoittamaan matkailijoita heikoista jäistä.