Hiljattain 70 vuotta täyttäneessä Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas alikersantti Hietanen kutsuu sotaa pelkäksi pahanteoksi.
Sodankäynnissä moraali ei toimi. Tuntemattomassakin jääkärikapteeni Kaarna oikeutti hyökkäyksen Neuvostoliittoon vahvemman oikeudella: Kaarnan sanoin: ”Maailmassa on aina oikeus seurannut voittajan miekkaa… Tappion kärsineet ovat väärässä.”
Sanat palauttavat mieleen Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin analyysin viisi vuotta sitten virkaanastujaispuheessaan. Hän sanoi: ”Historia on epäreilu. Emme ole niitä, jotka ovat aloittaneet tämän sodan. Mutta me olemme niitä, joiden on saatava se päätökseen. Ja olemme valmiita vuoropuheluun.”
Nyt Zelenskyin sanat kuulostavat ajankohtaisemmilta kuin koskaan.
Venäjä ei tahtonut vuoropuhelua, vaan hyökkäsi pian kolme vuotta sitten Ukrainaan.
Ukrainan tukijatkin myöntävät nyt sen, mistä vielä kaksi vuotta sitten puhuttiin suljettujen ovien takana.
Hyökkäys itsessään on todiste historian epäreiluudesta. Oikeudenmukaiselta ei tunnu sodan nykytilannekaan.
Ukraina on jäänyt alakynteen. Enää harva puhuu Ukrainan voitosta.
Zelenskyi on ilmoittanut pyrkivänsä nopeaan rauhaan tilanteessa, jossa sen armeija on liian heikko karkottamaan venäläiset miehitysjoukot alueeltaan.
Ukrainan tukijatkin myöntävät nyt sen, mistä vielä kaksi vuotta sitten puhuttiin suljettujen ovien takana: Ukrainaa tuetaan sen neuvotteluaseman parantamiseksi. Suomalainen jalkaväkimiinakeskustelukin kielii siitä, ettei venäläisten oleteta pysähtyvän Ukrainaan.
Neuvotteluratkaisu laittoman hyökkäyssodan aloittaneen Venäjän kanssa on lähtökohtaisesti epäreilu. The Economist – lehden taannoinen kansijuttu summasi nykyodotukset pohtimalla Ukrainan kannalta vähiten huonoa ”diiliä”.
”Diilin” isäksi ja lukkiutuneen sotatilanteen ratkaisijaksi on povattu rauhan vuorokaudessa Ukrainaan luvannutta Yhdysvaltain seuraavaa presidenttiä Donald Trumpia.
Trumpkaan ei tosin taida vielä tietää, miten rauhaan päästään, tai miltä rauha käytännössä näyttäisi. Rauhanteon vaikeuksia hän kohtasi jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan niin Lähi-idässä kuin Korean niemimaallakin.
Sodan nopeasti päättävä Ukrainan antautuminen ei johtaisi edes huonoon rauhaan, vaan julmaan miehitykseen.
Ehkä Trump jakaa maanmiehensä Benjamin Franklinin vakaumuksen. Franklin esitti vuonna 1783 ettei koskaan ole ollut olemassa hyvää sotaa, tai huonoa rauhaa.
Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg on puolestaan muistuttanut, että sodan nopeasti päättävä Ukrainan antautuminen ei johtaisi edes huonoon rauhaan, vaan julmaan miehitykseen.
Mutta kun Ukrainalta puuttuu kansainvälinen tuki ja sotilaat sodan kääntämiseksi, oikeudenmukaisuutta on paha vaatia. Sotaa ei ole viisasta jatkaa, jos se vain pahentaa vääjäämätöntä tappiota.
Millaista rauhaa Ukrainalle sitten sovitellaan? Alustavien tietojen mukaan rintamalinjojen jäädyttäminen jättäisi noin viidesosan Ukrainasta Venäjän alaisuuteen.
Venäjän silmin vain itsenäisen Ukrainan hävittäminen takaisi rauhan pysyvyyden.
Yhdysvallat pakottaisi Ukrainan neuvottelemaan tuen katkaisemisen uhalla – ja Venäjän uhkaamalla massiivisella Ukrainan tuen lisäämisellä. Neuvottelujen alkaminenkaan ei tietysti ole vielä tae sodan loppumiselle. Rauhasta neuvotellaan usein taistelujen vielä jatkuessa.
Kestävä rauha vaatisi myös luottamusta. Sitä nakertavat Venäjän systemaattiset ihmisoikeusrikkomukset ja ukrainalaisten revanssihenki. Suurin haaste on venäläinen näkemys, jonka mukaan vain itsenäisen Ukrainan hävittäminen takaa rauhan pysyvyyden.
Siksi Venäjän mahdolliset vaatimukset Ukrainan aseistariisunnasta ja hallinnon vaihtamisesta pitää nähdä oikeassa valossa: ne ovat keinoja heikentää Ukrainaa, jotta Venäjä voi myöhemmin tuhota sen.
Luottamuspulaa voidaan lievittää kehittämällä mekanismeja, joilla sodan jatkamisesta rangaistaan. Ukrainalle tämä tarkoittaisi jonkinlaisia turvatakuita. Nykytietojen valossa kevään 2022 rauhanneuvottelut kuitenkin kariutuivat osittain siihen, ettei uskottavia turvatakuita löytynyt.
Ukrainassa pidetään Nato-jäsenyyttä ainoana uskottavana pelotteena Venäjän uutta hyökkäystä vastaan. Venäjä vuorostaan vaatii Ukrainalta puolueettomuutta. Pattitilanne ratkennee siihen, että Nato-maat eivät halua hyväksyä sotaa käyvää Ukrainaa puolustusliittoon.
Mahdolliset vaatimukset Ukrainan aseistariisunnasta ja hallinnon vaihtamisesta ovat keinoja heikentää Ukrainaa, jotta Venäjä voi myöhemmin tuhota sen.
Vaikka jotkut eurooppalaiset salaa toivovat Trumpin ratkaisevan sodan mahdollisimman nopeasti, Ukrainan kysymys ei tule katoamaan.
Parhaassa tapauksessa jälleenrakennus vie vuosikymmeniä.
Pahimmassa tapauksessa rauha on niin epäreilu ja turvaton, että se ei kestä.
Ilmari Käihkö
Kirjoittaja on sotatieteilijä, joka uskoo oikeudenmukaisuuteen, mutta tutkii sotia, jotka todistavat maailman epäoikeudenmukaiseksi.