Kaupunginvaltuusto halutaan koolle heti vuoden alussa Pietarsaaressa

Pietarsaaren kaupunginvaltuuston kokous on yleensä helmikuussa, nyt sitä suunnitellaan tammikuun 20. päivälle.

Annica Haldin.
Annica Haldin (r.) kutsuu puheenjohtajana koolle ylimääräisen valtuuston kokouksen Pietarsaareen. Kuva: Privat
  • Merja Siirilä

Pietarsaaressa järjestetään ylimääräinen valtuuston kokous ensi vuoden alussa, 20. tammikuuta.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Annica Haldin (r.) kertoo Yle Österbottenin haastattelussa olleensa maanantaiaamuna yhteydessä kaupungin johtaviin virkamiehiin ylimääräisestä valtuuston kokouksesta.

Yleensä kokous on helmikuun puolivälissä, mutta Haldinin mukaan valtuuston on nyt kokoonnuttava sitä ennen.

Haldinin mukaan on epätodennäköistä, että asialistalle tulee muita aiheita kuin Owe Sjölundin (r.) anomus luottamustehtävästä vapauttamisesta.

Sjölund pyysi vapautusta tehtävistään terveydellisistä syistä marraskuussa. Hän on toiminut kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Lisää: Pietarsaaren kaupunginhallituksen puheenjohtaja eroaa tehtävästään – valtuustoryhmän mukaan kyse myös luottamuspulasta

Kaupunginvaltuusto käsitteli Sjölundin pyyntöä erota luottamustehtävistä 9. joulukuuta, mutta äänestyksen jälkeen asian käsittelyä päätettiin lykätä.

Tämä tarkoittaa, että häntä ei ole vapautettu luottamustehtävästään ja että kaupunki on periaatteessa ilman kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Österbottens Tidning.