Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan upouusiin Kouvolan Lasipalatsin asuntoihin tammikuussa

Alun perin kerrostalon piti valmistua jouluksi.

Rakenteilla oleva moderni kerrostalo harmaana talvipäivänä, rakennustyömaalla näkyy nostureita ja metalliaitoja.
Osa työmaasuojauksista on jo purettu rakennuksen ympäriltä. Kuva: Noora Palola / Yle
  • Mari Siltanen

Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan Kouvolan Lasipalatsin asuntoihin tammikuussa. Varsinainen muuttopäivä on 15. tammikuuta.

Kouvolan keskustassa kävelykatu Manskilla sijaitsevan kerrostalon asuntoja on vielä vapaana. Lasipalatsin päälle on rakennettu kuusi kerrosta ja yhteensä 59 asuntoa.

Alakerrokset kuuluvat Kouvolan asunnoille eli kaupungin omistamalle vuokra-asuntoyhtiölle. Kolme ylintä kerrosta ovat myynnissä.

Alun perin kerrostalon piti valmistua jouluksi, mutta aikataulu on hieman myöhästynyt.

Vuokra-asuntoja vapaana

Kouvolan asuntojen toimitusjohtaja Jari Niemen mukaan pienemmät asunnot ovat kiinnostaneet vuokralaisia eniten. Kaiken kokoisia asuntoja on silti vielä vapaana.

Yksiöiden vuokrat ovat koon ja asunnon kerroksen mukaan 643–810 euroa, kun taas kolmioiden vuokrat ovat 1 002–1 211 euroa. Se on enemmän kuin keskustan muissa vuokra-asunnoissa.

Niemen mukaan asukkaat eivät kuitenkaan ole antaneet vuokrasta palautetta. Asuntoihin on parhaillaankin hakemuksia.

Talven aikana tapahtuva rakennustyömaa, jossa ulkona näkyy työntekijä ajamassa pientä punaista trukkia lumisella alustalla. Taustalla kohoaa valkoinen rakennus, jonka lasiseinäisestä portaikosta näkyy lisää työntekijöitä yläkerroksissa työkohteissaan.
Rakennuksessa tehdään vielä viimeistelytöitä. Kuva: Noora Palola / Yle

Asuntoja vielä myynnissä

Myös myytäviä asuntoja on vielä vapaana. Ensimmäiset kaupat solmitaan tammikuussa.

Kiinteistömaailma Kouvolan toimitusjohtaja Samuli Hyryn mukaan asunnot ovat alkaneet kiinnostaa aiempaa enemmän nyt, kun niitä on voinut esitellä paikan päällä.