Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun sote aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelujen tavoitteena on löytää ensi vuodelle 30 miljoonan euron säästöt.
Säästöjä haetaan kaikista kulueristä, kuten henkilöstöstä, ostopalveluista ja muista hankinnoista. Mikäli puolet säästöistä otettaisiin henkilöstöstä, vähennys olisi noin 270 henkilötyövuotta.
Irtisanomiset viimeinen vaihtoehto
Työntekijöiden osa-aikaistamiset, lomautukset ja irtisanomiset ovat hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivosen mukaan viimeinen säästökeino. Ennen niitä yt-neuvotteluissa käydään läpi esimerkiksi määräaikaisuudet ja eläköitymiset. Lisäksi hallintoa, tukipalveluita ja työtehtäviä järjestellään uudelleen. Myös virkoja ja toimia voidaan jättää täyttämättä.
– Toimenpiteet tarkentuvat ja niiden kohdentuminen selviää vasta neuvottelujen aikana, toteaa Leivonen Siun soten tiedotteessa.
Aluehallituksen puheenjohtaja Juha Mustonen (kesk.) arvioi, että välitöntä potilastyötä tekevät ovat suojassa irtisanomisilta, sillä heistä hyvinvointialueella on entuudestaan pulaa.
Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät vuoden vaihteen jälkeen ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Näytteenotto onnistuu myös Rantakylässä
Yt-neuvotteluiden aloittamisen lisäksi Pohjois-Karjalan aluehallitus päätti keskiviikkona alueellisten sotepalveluiden järjestämissuunnitelmista.
Suunnitelmissa määritellään kunkin toimipaikan tarkka palveluvalikoima ja palveluajat.
Pohjois-Karjalaan tulee kahdeksan sotekeskusta, joissa on lääkärien, hoitajien ja fysioterapeuttien lisäksi esimerkiksi neuvola- ja mielenterveyspalveluja.
Aiemmista tiedoista poiketen laboratoriopalvelut säilyvät Joensuun Rantakylässä.
Pitäjissä voi päästä lääkäriin
Sotekeskusten rinnalla maakunnassa on viisi soteasemaa, joissa järjestetään hoitajien ja lääkärien vastaanottopalveluja useana päivänä viikossa.
Pitäjissä palveluja täydentävät sotepalvelupisteet, joissa on hoitajan vastaanotto 1–3 päivänä viikossa. Mahdollisuuksien mukaan sotepalvelupisteessä voi olla myös lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotto.
Aluehallituksen puheenjohtaja Juha Mustonen on tyytyväinen lopputulokseen.
– Henkilöstötilanne on vaikea, mutta olen tyytyväinen, että olemme pystyneet turvaamaan vastaanottopalveluja. Uskon, että vetovoima vielä paranee, kun yksiköt pääsevät kehittämään toimintaansa.