Valtion aluehallintouudistus vie nykyiset aluehallintovirastot ja ely-keskukset pian historiaan. Aluehallintouudistus perustuu hallitusohjelmaan. Uudistuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua.
Tarkoitus on, että uusi valtion aluehallinto aloittaisi toimintansa viimeistään vuonna 2026.
Uudistus tarkoittaa muun muassa sitä, että nykyinen aluehallinto jaetaan yhteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon sekä kymmeneen elinvoimakeskukseen. Samalla eroavat Kanta- ja Päijät-Hämeen tiet, kun Hämeen ely-keskus jää historiaan.
Kanta-Häme muodostaa jatkossa yhdessä Pirkanmaan kanssa Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen.
Päijät-Hämeen suunta on vielä pohdinnan alla. Maakunta lyöttäytyy yhteen joko etelässä Uudenmaan tai kaakossa Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kanssa.
Kansalaiset asioivat jo verkossa
Tuleva muutos on suurempi henkilöstölle kuin kansalaisille, arvioi Hämeen ely-keskuksen ylijohtaja Tommi Muilu.
Muilu sanoo, että moni kansalaisille tai yrityksille tarkoitettu palvelu on jo verkossa, joten siinä mielessä asiakas ei välttämättä uudistusta huomaa.
– Käyntiasiointi on vähentynyt aivan radikaalisti menneisiin vuosiin verrattuna. Viimeistään korona-aikana valtiolla otettiin iso digiloikka. Meidän palvelumme ovat sähköisissä kanavissa tarjolla jo tänä päivänä. Siellä ne ovat jatkossakin.
Lupa- ja valvontapuolella on Muilun mukaan mahdollisuus tehostaa toimintaa, joten sähköinen asiointi lisääntyy.
Milloin kansalainen tai yritys tarvitsee aluehallintoa? Hakiessaan esimerkiksi erilaisia lupia, kuten ympäristö- tai vesilupaa, anniskeluoikeutta tai vaikkapa tehdessään eläinsuojeluilmoituksen.
Keväällä lakipaketti eduskuntaan?
Tommi Muilun mukaan uudistus ei tapahdu liian nopeasti.
– Tänä päivänä valtionhallinnossa pitää pystyä tällä aikataululla viemään uudistuksia läpi.
Muilun mukaan tavoitteena on edelleen, että eduskunta saa keväällä uudistukseen liittyvän lakipaketin käsittelyyn, jonka jälkeen lainsäädännöt voitaisiin vahvistaa kesällä.
Sen jälkeen alkaisi johdon rekrytointi, henkilöstön sijoittuminen ja organisaation hiominen, jotta vuonna 2026 uusi aluehallinto voisi aloittaa toimintansa.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa sekä Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.