Ruotsalaiset poliisit sekä edustajat Suomesta, Kiinasta, Saksasta ja Tanskasta ovat tänään vierailleet tarkkailijoina Itämeren kaapelirikkoihin yhdistetyllä kiinalaislaivalla, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR.
Ruotsin poliisin mukaan kutsun alukselle ovat esittäneet Kiinan viranomaiset, jotka suorittivat alueella omia tutkimuksiaan.
Ruotsalaispoliisit eivät tehneet laivalla omia tutkimuksia.
DR raportoi iltakuuden jälkeen tutkimusten tulleen päätökseen, ja tutkintaa suorittaneiden 25 asiantuntijan palanneen Tanskan Grenaan satamaan.
Yi Peng 3 -laiva on tällä hetkellä Tanskan salmissa Kattegatissa. Tanskan ulkoministeri kertoi aiemmin päivällä että alus voisi jatkaa matkaansa tarkastuksen jälkeen.
Suomen laivalla vierailevaan delegaatioon osallistui edustajia Keskusrikospoliisista (KRP) sekä ulkoministeriöstä, KRP tiedottaa.
Lisäksi KRP kertoo edustajiensa osallistuneen tiistaina kansainvälisiin työkokouksiin Kööpenhaminassa muiden maiden delegaatioiden kanssa.
– Meidän päätutkintalinjamme on sen selvittäminen, että mikä on tämän aluksen kytkeytyminen tähän meidän kaapeliimme, kertoo tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Risto Lohi Keskusrikospoliisista Ylelle.
Yi Peng 3-laivan epäillään vaurioittaneen marraskuussa Suomen ja Saksan sekä Ruotsin ja Liettuan välisiä tietoliikennekaapeleita kiskomalla ankkuriaan merenpohjassa.
Yhdysvaltalainen Wall Street Journal uutisoi joulukuussa lähteisiinsä perustuen Venäjän tiedustelupalvelu ohjeistaneen aluksen kapteenia katkaisemaan tietoliikennekaapelit ankkurin avulla.
Venäjä on kiistänyt väitteet osallisuudestaan kaapelien katkaisuun. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi marraskuussa pitävänsä väitteitä ”absurdeina ja naurettavina”.
Juttua päivitetty 19.12. klo 15.29 Korjattu Venäjän kiistäneen syytökset osallisuudestaan kaapeleiden katkaisuun, ei Yi Peng 3:n osuuteen kaapelivauriossa.
Juttua päivitetty 19.12. klo 15.29 KRP:n lausunnolla.
Juttua päivitetty 19.12. klo 18.37 tiedolla tutkimuksen valmistumisesta.
AFP, REUTERS