Venäjä menetti miljarditulot – Ukraina sulki hanat Eurooppaan menevältä venäläiskaasulta

Päätös sulkea kaasuhanat on lisännyt jännitteitä Slovakian ja Ukrainan välille.

Sinikeltaisia kaasuoputkia ja venttiileitä kaasuasemalla.
Derzhivin kaasuasema Ukrainassa kuvattuna maaliskuussa 2018. Kuva: Mykola Tys / AOP
  • Mikko Leppänen
  • Yrjö Kokkonen

Venäläisen maakaasun vienti Ukrainan läpi Eurooppaan loppui varhain keskiviikkona.

Syynä on, että Ukrainan kaasutoimitusyhtiö Naftogasin ja venäläisen Gazprom-kaasuyhtiön sopimus umpeutui 1. tammikuuta.

Venäläiskaasu on virrannut Eurooppaan Ukrainan läpi kulkevien Neuvostoliiton aikaisten putkien kautta. Sodassa olevat Venäjä ja Ukraina eivät ole päässeet sopuun kaasuviennin jatkamisesta.

Ukrainan kautta tullutta venäläiskaasua ovat ostaneet esimerkiksi Slovakia ja Itävalta.

– Olemme pysäyttäneet venäläisen kaasun kuljetukset. Tämä on historiallinen tapahtuma. Venäjä menettää markkinoitaan. Se kärsii taloudellisia tappioita, Ukrainan energiaministeri Herman Haluštšenko sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ukrainan energiaministeriö lisäsi, että kaasukuljetukset pysäytettiin maan kansallisen turvallisuuden etujen perusteella.

Kartta joka näyttää misssä kaasuputket venäjältä kulkevat.
Kun Ukraina katkaisee kaasutoimitukset, putkikaasua virtaa Venäjältä Eurooppaan enää Turkin kautta. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Päätös sulkea kaasuhanat on lisännyt jo jännitteitä Slovakian ja Ukrainan välille. Viime perjantaina Slovakian pääministeri Robert Fico uhkasi katkaista sähkön toimittamisen Ukrainaan, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Euroopan komission tiedottaja vakuutti keskiviikkona, että eurooppalainen kaasuinfrastruktuuri on riittävän joustava tarjoamaan ei-venäläistä kaasua Keski- ja Itä-Eurooppaan.

EU:n ulkopuolinen Moldova voi kärsiä kaasusopimuksen päättymisestä. Maan tärkein voimalaitos on tuottanut sähköä venäläiskaasulla. Moldovan energiaministeri Constantin Borosan on kehottanut kansalaisia säästämään energiaa.

Moldovalle kuuluva Venäjä-mielinen alue Transnistria joutui keskiviikkona katkaisemaan lämmityksen ja kuuman veden ainakin osalta kotitalouksista. Paikallisen energiayhtiön edustaja kertoi Reutersille, että siitä ei ole tietoa, kuinka kauan tilanne jatkuu.

Miljarditappiot Venäjälle

Ukraina menettää nyt ainakin 800 miljoonaa dollaria eli noin 770 miljoonaa euroa vuodessa Venäjältä perimiään kaasun kauttakulkumaksuja.

Gazprom puolestaan menettää lähes viiden miljardin dollarin eli noin 4,8 miljardin euron edestä myyntituloja vuodessa.

Venäjä ja entinen Neuvostoliitto käyttivät puoli vuosisataa saadakseen haltuunsa suuren osan Euroopan kaasumarkkinoista. Huippuhetkillä noin 35 prosenttia Euroopan käyttämästä maakaasusta tuli Venäjältä.

Venäjän sota Ukrainassa on suurilta osin tuhonnut tämän bisneksen.

Sodan alkamisen jälkeen Euroopan unioni on onnistunut vähentämään riippuvuuttaan venäläisestä energiasta. EU-maat ovat alkaneet ostaa enemmän kaasua esimerkiksi Norjasta, Yhdysvalloista ja Qatarista.

Venäjä kuljettaa yhä maakaasua Eurooppaan Mustanmeren pohjassa kulkevaa TurkStream-putkea pitkin. Sen kautta tulevaa kaasua ostavat esimerkiksi Bulgaria, Unkari ja Serbia.

Lähde: Reuters

Videolla näkyy ukrainalaista maakaasuinfrastruktuuria.