Kuopion viulukilpailu on kansallisesti merkittävin viulukisa. Loppukilpailuissa nuorten suomalaisviulistien parhaimmisto esiintyy Kuopion kaupunginorkesterin kanssa.
Viiden vuoden välein järjestettävä Kuopion viulukilpailu on merkittävä ponnahduslauta nuorten viulistien uralla. Aiempiin voittajiin lukeutuvat mm. Kaija Saarikettu, Jaakko ja Pekka Kuusisto, Petteri Iivonen, Tami Pohjola ja Adrián Ibáñez-Resjan, joka voitti edellisen kilpailun vuonna 2020. Kilpailun järjestää Kuopio Tanssii ja Soi yhdessä Kuopion Musiikinystäväin yhdistyksen ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa.
Vuonna 1967 perustettu Kuopion viulukilpailu käydään nyt jo 14. kerran. Perjantaina alkaneissa alkuerissä soitti 34 esikarsinnan läpäissyttä viulistia, joista välieriin pääsi 16 viulistia. Heistä kuusi valittiin finaaleihin.
Torstaina ja perjantaina 9.–10.1. finalistit esittävät valitsemansa konserton Eugene Tziganen johtaman Kuopion kaupunginorkesterin kanssa.
Torstaina 9.1. esiintyvät
Albert Sahlström, 21, Helsinki / Wien
Albert Sahlström aloitti viulunsoiton viisivuotiaana Musikinstitut Sandelsissa Helsingissä. Vuodesta 2018 vuoteen 2023 hän opiskeli Janne Malmivaaran oppilaana ensin Helsingin konservatoriossa ja sitten Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Vuodesta 2023 lähtien Sahlström on opiskellut Wienin musiikin ja esittävien taiteiden yliopistossa Elina Vähälän oppilaana. Sahlström saavutti kolmannen sijan Juhani Heinonen -viulukilpailussa vuonna 2019. Kuopion viulukilpailun finaalissa Sahlström esittää Pjotr Tšaikovskin viulukonserton.
Lotus Tinat, 24, Helsinki
Lotus Tinat aloitti viulunsoiton viisivuotiaana. Vuosina 2007–2016 hän opiskeli Helsingin konservatoriossa ja vuodesta 2016 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, jossa hänen opettajanaan on vuodesta 2021 alkaen ollut Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch. Tinat saavutti finaalipaikan Juhani Heinonen -viulukilpailussa vuonna 2011 ja Kuopion viulukilpailussa vuonna 2020. Tämänvuotisen Kuopion viulukilpailun finaalissa Tinat Lotus esittää Jean Sibeliuksen viulukonserton.
Aino Yamaguchi, 21, Basel
Aino Yamaguchi aloitti viulunsoiton viisivuotiaana Keravan musiikkiopistossa. Nykyisin hän opiskelee Baselin musiikkiakatemiassa Barbara Dollin johdolla ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Réka Szilvayn oppilaana. Yamaguchi saavutti ensimmäisen palkinnon Anja Ignatius -viulukilpailussa vuonna 2023 ja Juhani Heinonen -viulukilpailussa vuonna 2022. Kuopion viulukilpailun finaalissa Aino Yamaguchi esittää Sergei Prokofjevin viulukonserton.
Perjantaina 10.1. esiintyvät
Iidamari Ahonen, 21, Berliini
Iidamari Ahonen aloitti viulunsoiton 5-vuotiaana Tampereen konservatoriossa. Vuodesta 2021 hän on opiskellut Berliinin taideyliopistossa Mark Gothonin johdolla ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Petri Aarnion oppilaana. Kilpailumenestystä Ahoselle on kertynyt sekä koti- että ulkomaisista kilpailuista. Vuonna 2019 hän saavutti ensimmäisen palkinnon Juhani Heinonen -viulukilpailussa Jyväskylässä. Kuopion viulukilpailun finaalissa Iidamari Ahonen soittaa Jean Sibeliuksen viulukonserton.
Amanda Ernesaks, 22, München
Amanda Ernesaks aloitti viulunsoiton viisivuotiaana Espoon musiikkiopistossa.Hän saavutti ensimmäisen sijan Juhani Heinonen -viulukilpailussa vuonna 2016 ja toisen sijan vuonna 2019. Ernesaks opiskeli viulunsoittoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuosina 2014–2021. Vuodesta 2021 alkaen hän on opiskellut Münchenin Musiikki- ja teatterikorkeakoulussa professori Mi-kyung Leen oppilaana. Amanda Ernesaks esittää Kuopion viulukilpailun finaalissa Jean Sibeliuksen viulukonserton.
Lina Leikola, 25, Helsinki
Lina Leikola aloitti viulunsoiton neljävuotiaana Keski-Helsingin musiikkiopistossa. Vuodesta 2016 hän on opiskellut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, jossa nykyinen opettaja on Jaakko Ilves. Viuluakatemiassa Leikolan opettajia ovat olleet Tuomas Haapanen, Janne Malmivaara ja Elina Vähälä. Lina Leikola saavutti finaalipaikan Juhani Heinonen -viulukilpailussa vuonna 2016 ja jaetun toisen palkinnon Anja Ignatius -kilpailussa vuonna 2023. Kuopion viulukilpailun finaalissa Lina Leikola esittää Jean Sibeliuksen viulukonserton.
Tuomariston puheenjohtaja Sebastian Fagerlund kertoi, että tänä vuonna kilpailijoiden taso on ollut korkea. Finalistipäätöksestä hän sanoi, että yksi äänestys riitti, joten ”aika yksimielistä se siinä mielessä oli”.
Fagerlundin mukaan tuomaristo kiinnittää huomiota soittotekniseen taitoon, ilmaisuun ja traditio-tietoisuuteen.
– Minusta on hirvittävän tärkeää, että siinä näkyy jotain siitä itse muusikosta, nuoresta taiteilijasta itsestään, että tulkinta ja henkilö tuo siihen tulkintaan jotain omaa.
Ylen asiantuntijana lähetyksissä on viulisti Minna Pensola.
Kuopion viulukilpailun finaaleja pääset seuraamaan suorina lähetyksinä to 9.1. ja pe 10.1. Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa.
Lähetyksissä kuullaan haastattelut mm. kilpailijoilta, tuomariston puheenjohtajalta, säveltäjä Sebastian Fagerlundilta, viulun- ja alttoviulunsoiton emeritus-lehtorilta Tapio Myöhäseltä sekä Kuopio Tanssii ja Soin toiminnanjohtajalta Salima Peipolta. Kisalähetykset toimittaa musiikkitoimittaja Noora Hirn.
Artikkelia on muokattu 9.1. klo 11.30. Juttuun lisättiin Albert Sahlströmin kuva sekä Amanda Ernesaksin ja Mariko Furukawan yhteiskuva.
Artikkelia on muokattu 10.1. klo 11.25. Korjattu tieto siitä, minkä ikäisenä Lotus Tinat aloitti viulunsoiton.