Yläsavolaiset kunnat selvittävät talous- ja henkilöstö­hallinnon yhteistyötä

Seitsemän kuntaa pyrkii löytämään tehokkaampia työskentelytapoja yhteistyön avulla.

Kiuruveden kaupungintalo
Kiuruveden kaupunki on mukana selvityksessä. Arkistokuva. Kuva: Heidi Huhtilainen / Kiuruveden kaupunki
  • Keijo Salokangas

Seitsemän yläsavolaista kuntaa ryhtyy selvittämään talous- ja henkilöstöhallinnon yhteistyötä. Selvityksessä ovat mukana Iisalmi, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Vieremä ja Rautavaara.

Selvityksessä tarkastellaan kuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden nykytilaa sekä vaihtoehtoja yhteistyön tiivistämiseksi. Selvityksessä on mukana myös kuntien omistama ja niille palveluita tuottava yhtiö Savon ICT-Palvelut.

Ylä-Savon kunnat ovat selvittäneet vuonna 2024 käymissä keskusteluissaan erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Tavoitteena on ollut löytää osa-alueita, joissa yhteistyön tiivistämisellä voitaisiin saavuttaa tehokkaampia työskentelytapoja sekä voimakkaampaa alueellista kehittymistä. Taloushallinnon yhteistyön tiivistäminen nousi esille kunnille tehdyssä kyselyssä.

Selvityksen toteuttaa opinnäytetyönä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opiskeleva Tarja Säisä, joka on Iisalmen kaupungilta opintovapaalla oleva talouspäällikkö.

Yhteistyöselvitys valmistuu huhtikuun loppuun mennessä, minkä jälkeen se käsitellään selvitykseen osallistuneiden kuntien kunnan- ja kaupunginhallituksissa.