Osuuskauppa KPO työllistää tulevana kesänä 1 400 kesätyöntekijää. Noin puolet pesteistä on yläkoulu- ja lukioikäisille tarkoitettuja työelämään tutustumisharjoittelupaikkoja.
Suurin osa kesätyöntekijöistä työskentelee asiakaspalvelussa esimerkiksi myyjinä, tarjoilijoina ja liikennemyymälätyöntekijöinä.
Osuuskauppa KPO:n tarjoamat kesätyöpaikat jakautuvat ympäri kaikkia pohjalaismaakuntia. Eniten työpaikkoja on toki tarjolla Vaasan, Kokkolan, Pietarsaaren ja Ylivieskan seuduilla.
– KPO on työllistänyt jo useita vuosia keskimäärin 1 200 nuorta ympäri pohjalaismaakuntia. Viime kesänä palkattiin lähes 1 400 kesätyöntekijää, joista yläkoulu- ja lukioikäisiä oli yli 800. Määrä on KPO:n historian suurin, ja kesätyöntekijöiden joukossa oli paljon ensi kertaa työelämään astuvia nuoria, Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop kertoo.
Kesätyöhaku on auki maaliskuun loppuun asti. Yläkoulu- ja lukioikäisille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelupaikkojen haku avautuu myöhemmin keväällä.