Joensuun kaupungilla on ostajaehdokas Lykynlammen kohteelle. Kaupan ehdoista aletaan neuvotella tammikuun aikana. Aluella olevan metsäomaisuuden myynti on kirjattu tavoitteeksi kaupungin kuluvan vuoden talousarvioon.
Myös hiihtomajarakennukset voidaan myydä kaupan mukana, ellei niille löydy muuta ostajaa. Rakennukset ovat myynnissä kaupungin tilakeskuksessa.
Lykynlammen luontoliikunta-alueen tulevaisuus herättää paljon kiinnostusta. Noin kymmenen kilometrin päässä Joensuun keskustasta sijaitseva paikka on monille perheille ja suvuille keskeinen ulkoilukohde jo useiden vuosikymmenten ajalta.
– Kaupungin tavoitteena on turvata suositun lähivirkistysalueen ulkoilureittejä sopimuksilla ainakin lähivuosiksi mahdollisen kaupanteon yhteydessä, kertoo Joensuun kaupungingeodeetti Kalle Sivén.
Lykynlammen alue on merkittävä eri lajien luontoliikuntakohde ympäri vuoden. Kesällä 2026 Lykynlammen frisbeegolfradoilla käydään lajin SM-kilpailut.
Mökkitonttien vuokrasopimukset katkolla
Kaupan kohteena oleva 230 hehtaarin alue ulottuu Lykynlamen ympäriltä pitkälle Mertalampien yli kohti Polvijärveä. Kokonaisuus muodostuu neljästä eri metsätilasta, joiden alueella ulkoilureitit kulkevat.
Maa-ala on Kontiolahden kunnan alueella, mutta Joensuun kaupungin omistuksessa. Mikäli kaupat syntyvät ja ostajan tavoitteena on tehdä laajoja hakkuita alueella, kaava edellyttää maisematyöluvan hakemista.
Ison ja Pienen Mertalammen ympärillä on myös jonkin verran mökkiasutusta, joka sijaitsee Joensuun kaupungin määräajaksi vuokraamilla pienillä tonteilla. Tonttien vuokrasopimusten jatko on tällä hetkellä avoinna.
– Mökkiläiset ovat tietysti huolissaan, ja he ovat olleet kuntaan yhteydessä. He toivovat alueelle kaavamuutosta, mutta sellaisen hakeminen kuuluu vain maanomistajan oikeuksiin, kertoo Kontiolahden maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö.
Kontiolahden kunnalla olisi myös ollut mahdollisuus ostaa Lykynlammen virkistysalue itselleen. Kuntien nykyisessä taloudellisessa ahdingossa siihen ei nähty mahdollisuutta.
Sykkö toivoo, että Lykynlammen ympärillä säilyy jatkossakin virkistysalue ja sinne päästään hiihtämään.
– Toivon myös, että saisimme Liperin puolelta Pärnävaaralta Lykynlammen kautta Kontiolahden ampumahiihtostadionille yhtenäisen maastopyöräilyreitin, joka voisi jatkua aina Kolille saakka, sanoo Sykkö.