Hämeenlinnan bussikriisi: Vekka Group hermostui toimitus­johtajan urasiirrosta, puolen miljoonan laskut rästissä

Vekka Group ilmoitti purkavansa sopimuksen, koska Hämeenlinna palkkasi yhtiön entisen toimitus­johtajan. Vekka kamppailee parhaillaan yli puolen miljoonan maksurästien kanssa.

Valkea linja-auto jäisellä tiellä saapumassa pysäkille. Tuulilasin yläpuolela lukee numero 1 ja Keskusta - Kukoistensyrjä.
Vekka Group ilmoitti purkavansa sopimuksensa Hämeenlinnan kanssa helmikuun loppuun. Yhtiöllä on merkittäviä talousvaikeuksia. Kuva: Tiina Kokko / Yle
  • Petri Lassheikki
  • Teemu Kammonen

Hämeenlinnan kaupunki ilmoitti tiistaina, että Linja-autoyhtiö Vekka Group on yllättäen purkanut kaikki sopimukset joukkoliikenteen hoitamisesta Hämeenlinnan kanssa. Vekka hoitaa yli puolta kaupungin paikallislinjoista.

Vekan kaupungille lähettämästä ilmoituksesta käy ilmi, että sopimuksen purkamisen syynä on epäluottamus kaupunkia kohtaan.

Joukkoliikennepalveluita tuottavalle Vekka Groupille on viime vuoden aikana kertynyt merkittävä määrä maksuviiveitä.

Tiistaina Vaasan kaupunki päätti yksipuolisesti pidättää Vekalle maksettavan korvauksen liikennöinnistä, sillä yhtiö on Vaasalle velkaa satojatuhansia euroja.

Taustalla entisen toimitusjohtajan urasiirto

Hämeenlinnan sopimuksen purkamisen taustalla on Vekka Groupin entisen toimitusjohtajan ja osaomistajan Tomi Vasiljevin nimitys kaupungin joukkoliikennepäälliköksi syyskuussa. Vekka päätti Vasiljevin sopimussuhteen vuoden 2024 alusta.

Vekka Groupin purkuilmoituksen sisällöstä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.

Purkuilmoituksen mukaan Vasiljevin tehtävänä kaupungilla oli huolehtia muun muassa kaupungin ja Vekan välisistä sopimuksista. Vekan mukaan on ilmeistä, että Vasiljev on ollut esteellinen hoitamaan mitään Vekkaan liittyviä asioita.

Vasiljev ei enää työskentele Hämeenlinnan joukkoliikennepäällikkönä.

Purkuilmoituksessa todetaan, että kaupunki on tietoisena esteellisyydestä palkannut Vasiljevin henkilöksi, jonka vastuulla ovat muun muassa Vekan sopimussuhde kaupunkiin ja sallinut hänen hoitaa esteellisenä Vekkaa koskevaa sopimussuhdetta.

Ilmoituksen mukaan ”Tomi Vasiljev tuntee kaikki Vekan liikesalaisuudet mukaan lukien suhteessa kaupunkiin. Vekan kannalta on kestämätöntä, että kaupunki nimitti ja antoi Tomi Vasiljevin hoitaa Vekan sopimuksia tällaisessa tilanteessa.”

Vekka ei ilmoituksessa epäile, että Vasiljev olisi käyttänyt tietojaan yrityksestä väärin. Tilanne on yhtiön mukaan kuitenkin kestämätön Vekan ja sen kilpailijoiden kannalta.

Vekan mukaan kaupunki on toiminut epälojaalisti sitä kohtaan, eikä yhtiö voi enää jatkaa sopimusta kaupungin kanssa.

Lopuksi Vekka kuitenkin ilmoittaa, että tästä huolimatta se on valmis toimimaan siten, että sopimusten päättäminen ei aiheuta osapuolille haittaa tai vahinkoa.

Purkuilmoitus on päivätty 30.12.2024 ja sen on laatinut Vekka Group Oy:n asiamiehenä toimiva juristi Kari Uoti.

Sopimusten purku tuli puskista kaupungille

Hämeenlinnan kaupunki kiistää, että Vasiljev olisi käyttänyt Vekan toimitusjohtajana kertynyttä tietoa väärin.

Kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurin mukaan Vasiljev ei tehnyt kaupungilla sopimuksiin liittyviä asioita.

Majurin mukaan Vasiljev lähetti yhden massasähköpostin liittyen sopimusseurantaan. Majurin mielestä Vasiljevin toimista ei pitäisi aiheutua epäluottamusta kaupungin ja Vekan välille.
Majurin mukaan kaupungilla ja Vekalla on ollut hyvä yhteistyö. Sen vuoksi purkuilmoutus tuli kaupungille yllätyksenä.
– Olemme antaneet vastauksen purkuilmoitukseen ja olemme myös tehneet reklamaation Vekalle.

Vekka ilmoitti jo viime vuoden lokakuussa lopettavansa koulukuljetukset Hämeenlinnassa. Tuolloin yhtiö perusteli päätöstään taloudellisilla syillä.

Vekalla myös talousongelmia

Ylen tiistaina saamien tietojen mukaan Vekka Group kamppailee ainakin jonkinlaisten taloudellisten ongelmien kanssa.

Yhtiö on Vaasan kaupungille velkaa yli 370 000 euroa tilitettäviä matkalippujen myyntituloja ja tähän liittyviä sakkomaksuja.

Vaasan kaupunki päätti tiistaina pidättää tähän vedoten Vekan liikennöintikorvauksen ja kuitata sillä yhtiön velkoja.

Yritysten maksutietoja seuraavan Intrumin mukaan Vekka Groupilla on satojentuhansien eurojen maksuviiveitä.

Suurin näistä avoinna olevista maksuista on yli 190 000 euron summa lakisääteisistä eläkevakuutusmaksuista. Eläkemaksujen lisäksi avoimena on myös polttoainelaskuja, rengashankintoja ja muun muassa työvaatteiden ostoja.

Vekka Groupilla ei ole varsinaisia merkintöjä maksuhäiriöistä.

Yhtiön edellinen tilikausi päättyi toukokuussa 2024. Vekka Group teki tuolloin yli 800 000 euron tappiollisen tuloksen.

Uutista korjattu 15.1.2025 kello 15.12: Korjattu tieto Vekka Groupin viimeisen tilikauden tuloksesta. Uutisessa kerrottiin aiemmin, että viime tilikauden tulos oli yli 600 000 euroa tappiollinen. Todellisuudessa tappiollinen tulos oli yli 800 000 euroa.