Mäntyharjun päätti yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta maanantaina.
Neuvotteluiden taustalla ovat taloudelliset ja toiminnalliset syyt.
Pertunmaa liittyi Mäntyharjun kuntaan vuoden 2025 alussa. Yhdistyneiden kuntien ensimmäinen talousarvio on 600 tuhatta euroa alijäämäinen.
– On luonnollista tarkastella tehtäviä ja tehdä uudelleenjärjestelyä, kun kaksi organisaatiota yhdistyy. Olemme arvioineet, että saamme parhaan lopputuloksen yhteistoimintamenettelyn kautta, kertoo kunnanjohtaja Juho Järvenpää.
Talouden tasapainottamisen lähtökohtana on turvata laadukkaat peruspalvelut. Henkilöstövaikutukset pyritään minimoimaan.
Uuden kunnan hallitus aikoo kertoa lisätietoja henkilöstövaikutuksista 27. tammikuuta.