Kymi Sinfonietta aloittaa uudestaan haun toimitusjohtajan paikan täyttämiseksi. Marraskuussa päättynyt haku ei tuottanut tulosta, joten haku avataan uudestaan.
Kymi Sinfonietta on Suomen ainut kaupunginorkesteri, jonka omistaa kaksi kaupunkia, Kotka ja Kouvola. Orkesteri esiintyy säännöllisesti molemmissa kaupungeissa, mutta kaksinapaisuus teettää myös päänvaivaa orkesterin toimitusjohtajalle.
Kymi Sinfoniettan taustayhtiön Kymenlaakson orkesterin toimitusjohtajan paikkaan tuli vuoden vaihteen aikana 11 hakemusta.
– Kävimme neuvotteluja kolmen tai neljän parhaan hakijan kanssa, mutta yhteistä säveltä ei löytynyt, kertoo Kymenlaakson orkesteriyhtiön puheenjohtaja Mikko Hauhia.
Tuulinen paikka
Orkesterin toimitusjohtajan paikkaa hakeneet olivat Hauhian mukaan päteviä. Ongelmaksi muodostui se, ettei kukaan hakijoista ollut Kymenlaaksosta.
– Toimitusjohtajan työ on hyvin voimallisesti lähityötä, varsinkin heti tehtävän alussa. Sitoutuvaa ihmistä tullaan nyt jatkossa hakemaan, Hauhia sanoo.
Kymi Sinfoniettan taustayhtiö Kymenlaakson orkesterin toimitusjohtajat ovat vaihtuneet viime vuosina tiuhaan.
Alkuperäinen haku paikan täyttämiseksi käynnistyi syyskuussa, kun orkesteri irtisanoi toimitusjohtaja Mikko Missin.
Häntä edelsi toimitusjohtaja Mikko Leppänen, joka hoiti tehtävää kahden vuoden ajan. Leppäsen työn päättyminen johtui henkilökohtaisista syistä, Missin lähdön syitä ei avattu.
Poliittista osaamista
Kotkan kaupungin kulttuurijohtaja Tomi Purovaara sanoo, että orkesteri on organisaationa hyvin monimutkainen johdettava: siinä yhdistyvät muun muassa taiteellisen työn johtaminen ja henkilöstöjohtaminen.
– Kymi Sinfonietta on lisäksi sellaisessa tilanteessa, että sen johtaminen vaatii vielä politiikkaosaamista.
Purovaaran mukaan johtajan on tunnettava sekä Kotkan että Kouvolan poliittista ilmapiiriä ja niiden mahdollisuuksia tukea kulttuuria.
Kotkan kaupunki omistaa Kymi Sinfoniettan taustayhtiöstä 60 prosenttia ja Kouvola 40 prosenttia. Kotkan kaupunki päätti vuoden 2025 talousarviossaan lisätä tukea orkesterille 25 000 eurolla vuodessa. Kouvolan sitoutuminen orkesterin tukemiseen vuoden 2025 jälkeen on puolestaan yhä kaupungin neuvottelupöydällä. Kouvola etsii parhaillaan miljoonasäästöjä.
– Kotkassa on ehkä helpompi tehdä kulttuuria koskevia päätöksiä, koska kaupungin kokonaistalous on tasapainoisempi kuin Kouvolassa, Purovaara summaa.
Samoilla linjoilla on Kymienlaakson Orkesteri oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Hauhia.
– Ehkä jotkut hakijat voivat kokea vaikeaksi saapumisen tämmöiseen tilanteeseen, joka on vaiheessa.
Hallituksen leikkaukset orkesterien saamiin valtionosuuksiin ovat tälle vuodelle noin puolitoista miljoonaa euroa. Tulevalle vuodelle leikkauksia on luultavasti tulossa lisää.