Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin virkaanastujaiset 20. tammikuuta siirretään sisätiloihin ”vaarallisen kylmän sään” vuoksi.
Trump kertoi, että hän vannoo varapresidenttinsä J. D. Vancen kanssa virkavalansa ja pitää virkaanastujaispuheensa sisällä kongressitalossa pyöreässä Rotunda-salissa.
Paraatin sijaan virkaanastujaisten kansanjuhla on puolestaan Washington keskustassa sijaitsevalla Capital One -areenalla, jossa kansan on mahdollista seurata suoraa lähetystä virkaanastujaisista sisätiloissa. Trump sanoo osallistuvansa areenan tilaisuuteen valan ja puheen jälkeen.
Capital One -areenaan mahtuu noin 20 000 ihmistä eli paljon vähemmän kuin katsojia virkaanastujaisiin on odotettu.
Varasuunnitelmia laaditaan ainakin noin neljännesmiljoonalle katsojalle, jotka olivat suunnitelleet virkaanastujaistilaisuuden seuraamisesta kongressin ympäöristössä ja paraatireitin varrella.
Virkaanastujaisten muutoksista kertoivat ensin useat lähteet uutiskanava CNN:lle.
CNN:n mukaan Washingtoniin on luvassa kylmin virkaanastujaispäivä neljäänkymmeneen vuoteen. Pääkaupunkiin ennustetaan säätä, joka tuulen kanssa tuntuu 12 asteen pakkaselta. Yleisö ja vieraat joutuisivat olemaan pakkasviimassa tuntikausia.
Reagan vannoi sisällä, Biden koronarajoituksin
Ronald Reagan on edellinen presidentti, joka on kylmän sään takia vannonut virkavalansa kongressin sisätiloissa. Hänen toisen kautensa virkaanastujaispäivänä vuonna 1985 Washingtonissa oli pakkasta 14 astetta, jonka tuuli sai tuntumaan –27-asteiselta.
Silloinkin virkaanastujaisparaati peruttiin.
Myös edellinen virkaanastujaistilaisuus tammikuussa 2021 oli poikkeuksellinen. Joe Biden vannoi virkavalansa koronapandemian keskellä.
Kutsuvieraiden määrä ulkoilmalehtereillä oli rajoitettu. He istuivat turvavälejä noudattaen maskit kasvoilla. Kongressin edustalla Mall-puistoalueella oli suljettu yleisöltä. Monet juhlallisuuksista pidettiin etäyhteyksillä.
Washingtonissa turvatoimet olivat yleisön puuttumisesta huolimatta järeät pari viikkoa aiemmin tapahtuneen kongressin valtausyrityksen jäljiltä.
AP, Reuters